Kaksi ihmistä joutui veden varaan pudottuaan vesiskootterin kyydistä Torniossa

Tilanteen nähnyt ohikulkija ilmoitti tapahtuneesta hätäkeskukseen.

Vesiskootterin ohjaustanko.
Lapin pelastuslaitoksen mukaan tapauksesta hätäkeskukseen soittanut ohikulkija toimi oikein, siitäkin huolimatta, että kyseessä oli väärä hälytys. Kuva: Kasper Heimolehto / Yle
  • Karoliina Kotala

Kahden ihmisen uskotaan joutuneen keskiviikkona veden varaan Torniossa. Henkilöt olivat liikkeellä vesiskootterilla.

Pelastuslaitos sai hälytyksen kahdesta henkilöstä, jotka olivat pudonneet vesiskootterin kyydistä ja olivat veden varassa.

Pelastuslaitoksen tullessa paikalle henkilöitä tai vesijettiä ei enää näkynyt eikä heistä ollut havaintoa.

Hälytyksen teki tilanteen nähnyt ohikulkija, joka epäili, että veteen joutuneet henkilöt olivat päässeet omin avuin vedestä takaisin vesiskootterin kyytiin ja jatkaneet matkaa.

Lapin pelastuslaitokselta kerrotaan, etteivät pelastajat tehneet havaintoja veteen pudonneista saapuessaan paikalle ja poistuivat paikalta.

Päivystävän palomestarin Jussi Hannukarin mukaan hätäkeskukseen soittanut ohikulkija toimi oikein, siitäkin huolimatta, että kyseessä oli väärä hälytys.

– Mieluummin kannattaa soittaa apua kuin jäädä ihmettelemään. Väärät hälytykset eivät ole kovin yleisiä, maalaisjärjellä pääsee pitkälle, Hannukari summaa.

Pelastuslaitoksen kesä tavanomainen

Sekä lappilaiset lomailijat että tänne saapuneet matkailijat ovat osanneet nauttia kesästä rauhallisesti, ainakin pelastuslaitoksen näkökulmasta. Sen lisäksi, että isommilta tehtäviltä on vältytty ovat myös maastopalot pysyneet maltillisina.

– Maastopalot eivät ole ainakaan vielä työllistäneet merkittävästi, tähän astiset tehtävät ovat olleet maltillisia niin määrällisesti kuin pinta-alallisestikin, Hannukari kertoo.

Myös vesillä on osattu liikkua järkevästi. Juhannus piti sisällään muutamia vesipelastustehtäviä, mutta kaikkiaan pelastuslaitoksen kesä on ollut tavanomainen.