Sinilevähavainnot ovat tällä viikolla lisääntyneet sisävesillä koko maassa. Sinilevän määrä on kuitenkin ajankohdalle tyypillisellä tasolla, kerrotaan Suomen ympäristökeskuksen sinilevätiedotteessa.
Rannikkoalueella sinilevähavaintojen määrä ei ole juurikaan muuttunut. Varsinais-Suomen vakiohavaintopaikoista erittäin runsaasti sinilevää havaittiin Hovirinnan uimarannalla Kuusistonsalmessa sekä Littoistenjärvessä.
Runsaasti sinilevää on havaittu vakioseurantapaikoista muun muassa Harvaluodon uimarannalla Kaarinassa ja Rotarien havaintopaikalla Halikonlahdella Sauvossa.
Virallisen seurannan lisäksi levähavaintoja on tullut kansalaisilta eri puolilta Varsinais-Suomea. Levähavainnoista voi ilmoittaa Järvi-meriwikin ja Vesi.fi:n kautta.
Uusi laite apuna sinileväseurannassa
Sinilevätiedotuksessa hyödynnetään myös uutta kasviplanktonin kuvantamiseen suunniteltua laitetta, joka tunnistaa vedessä olevan sinilevälajit koneoppimissovellusten avulla.
Laite on käytössä Utön merentutkimusasemalla, ja sitä kokeillaan myös osana Finnmaid-aluksen mittausjärjestelmää. Laitteen ottamista kuvista tunnistetaan merivedessä esiintyviä sinilevälajeja automaattisesti. Tieto välittyy suoraan tutkijoille parissa tunnissa.
Suomen ympäristökeskus hyödyntää laitetta ensimmäisenä maailmassa juuri sinilevätilanteen seurantaan. Tulevaisuudessa vastaava teknologia voi mahdollistaa jatkuvan kasviplanktonseurannan eri merialueilla.