Bruce Springsteenin valtava varallisuus on harvinaista – nämä artistit ovat miljardöörejä

Vain kourallisella maailman artisteista on yli miljardin dollarin varallisuus.

Bruce Springsteen esiintymässä.
Bruce Springsteen esiintyi Suomessa edellisen kerran 12. heinäkuuta loppuunmyydyllä Olympiastadionin keikalla. Kuva: Kimmo Penttinen / Lehtikuva
  • Anu Pekonen

Yhdysvaltalainen muusikko Bruce Springsteen on nyt miljardööri, uutisoi Yle lauantaina.

74-vuotiaan rock-legendan varallisuuden arvo on talouslehti Forbesin arvion mukaan noin 1,1 miljardia dollaria.

Tämänhetkisen kurssin mukaan miljardi dollaria on noin 918 miljoonaa euroa.

Jo 1970-luvulla levytysuransa aloittaneen Springsteenin varallisuus kasvoi, kun hän myi vuoden 2021 lopulla musiikkinsa oikeudet noin 500 miljoonalla dollarilla. Kyseessä oli kaikkien aikojen suurin musiikkikatalogista tehty kauppa. Vuonna 2023 artisti myi Pollstar-julkaisun mukaan yli 1,6 miljoonaa keikkalippua.

Artistien varallisuudesta löytyy useita eri arvioita ja laskentatapoja. Tunnetuimpia varallisuuteen keskittyviä listauksia julkaisevat muun muassa Forbes ja The Sunday Times, jotka ovat listanneet vuoden 2024 miljardöörit.

Niiden joukossa on vain muutama artisti.

Bruce Springsteen on tehnyt menestyksekästä uraa jo 1970-luvulta lähtien. Videolla Springsteen ja E-Street Band esittävät kappaleen Born to Run (ote ohjelmasta Lista TOP 40, 6.4.1995).

Jay Z:lla ylivoimaisesti suurin varallisuus

Maailman ensimmäisen miljardituloihin yltäneen hiphop-artistin Jay Z:n arvioitu varallisuus on Forbesin mukaan 2,5 miljardia.

Räppäri on myynyt maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa levyä. Hänen varallisuutensa ei kuitenkaan koostu vain musiikista tienatuista ansioista.

Jay Z näyttää voitonmerkkiä. Taustalla jalkapallokatsomo.
Jay Z on maailman rikkain räppäri. Kuva: Maciej Rogowski / AOP

Vuonna 2021 artisti myi puolet Armand de Brignac -shamppanjabrändistään luksustavarajätti MVMH:lle arviolta noin 300 miljoonalla dollarilla. Hän omisti myös enemmistön konjakkimerkki D’Ussé:sta, mutta myi osuutensa noin 750 miljoonan dollarilla vuonna 2023 Bacardi-yhtiölle.

Lisäksi artisti omistaa osuuksia muun muassa kyytivälitysyhtiö Uberista ja rahoituspalveluihin keskittyneestä teknologiayrityksestä Blockista.

Rihanna rikastuu kosmetiikkabisneksellä

Poplaulaja Rihanna on pitänyt viime vuodet taukoa esiintymisestä lukuun ottamatta helmikuuta 2023, jolloin hän nousi lavalle amerikkalaisen jalkapallon mestaruusottelun Super Bowlin puoliaikashow'ssa.

Tauosta huolimatta hänen varallisuutensa on 1,4 miljardia dollaria.

Rihanna poseeraa.
Viime vuosina Rihanna on vaurastunut kosmetiikka- ja alusvaatebrändeillään. Kuva: Laurent Zabulon / AOP

Rikkaudet ovat kertyneet kosmetiikkabisneksestä. Hän omistaa kosmetiikkayhtiö Fenty Beautyn yhdessä luksustuotteistaan tunnetun LVMH:n kanssa. Hänellä on osuuksia myös Savage X Fenty -alusvaateyrityksessä, jonka hän on perustanut.

Paul McCartney on Britannian ensimmäinen miljardöörimuusikko

Myös The Beatles -yhtyeen basistina ja toisena keulahahmona kuuluisaksi nousseen Paul McCartneyn varallisuus on ylittänyt miljardin rajan. Liki 1,2 miljardin dollarin suuruinen varallisuus tekee McCartneystä ensimmäisen miljardöörimuusikon Britanniassa. Asiasta uutisoi toukokuussa The Sunday Times.

82-vuotias McCartney tekee uraa aktiivisesti edelleen. Artistin varallisuuden ensisijainen lähde onkin hänen musiikkinsa.

Paul McCartney esiintyy kitaransa kanssa.
Paul McCartney esiintyi Glastonbury-festivaalilla Britanniassa kesällä 2022. Kuva: AOP

Vuonna 2023 hän tienasi esiintymisillään noin 105 miljoonaa dollaria. Lisäksi hän saa vuosittain kymmeniä miljoonia dollareita The Beatlesin albumien jäännösmyynnistä.

Varojen kasvuun on vaikuttanut myös poptähti Beyoncé. Artisti julkaisi aiemmin tänä vuonna hittialbumin Cowboy Carter, jossa hän versioi McCartneyn The Beatlesille kirjoittaman Blackbird-kappaleen. Albumi nousi ilmestyessään musiikkimedia Billboardin albumilistan kärkeen.

Taylor Swift tahkoaa jättituloja maailmankiertueellaan

Valtavassa suosiossa paistattelevan Taylor Swiftin varallisuus ylitti miljardin rajan vuoden 2023 lokakuussa. Artistin omaisuus on arviolta 1,1 miljardia dollaria.

34-vuotias Swift on tienannut tulonsa lähes kokonaan musiikillaan.

Swiftin parhaillaan käynnissä oleva maailmankiertue The Eras Tour on nostanut jo tähän mennessä muusikon tuloja merkittävästi. Maaliskuussa 2023 alkanut kiertue tuotti pelkästään vuoden 2023 loppuun mennessä yli miljoona dollaria. Kiertue jatkuu vuoden 2024 joulukuuhun saakka.

Taylor Swift lavalla.
Taylor Swiftin maailmankiertue on rikkonut ennätyksiä. Kuva: Jeff Pachoud / AFP

Miljardin dollarin rajapyykin ylittäminen ei ole aivan tavallista.

Esimerkiksi ikoninen pop-diiva Madonna on tienannut huimia summia urallaan. Madonnan viimeisin maailmankiertue, toukokuussa päättynyt The Celebrations Tour, myi yli 200 miljoonaa dollaria musiikkimedia Billboardin laskelmien mukaan. Kyseessä oli Madonnan kuudes kiertue, joka tuotti yli 100 miljoonaa dollaria.

Vaikka Madonna on yksi kaikkien aikojen kaupallisesti menestyneimpiä artisteja, hänen varallisuutensa ei kuitenkaan yllä miljardiin. Forbes arvioi sen olevan 850 miljoonaa dollaria.

Englantilainen muusikko Elton John on ansainnut niin ikään valtavasti rahaa pitkällä urallaan, joka ulottuu seitsemälle eri vuosikymmenelle.

Hänen kesäkuussa 2023 päättynyt viimeinen kiertueensa Farewell Yellow Brick Road kesti viisi vuotta. Billboardin mukaan kiertue tuotti 939 miljoonaa dollaria, mikä tekee siitä kaikkien aikojen toisiksi tuottoisimman kiertueen heti Taylor Swiftin The Eras Tour -kiertueen jälkeen.

The Sunday Times kuitenkin arvioi muusikon varallisuuden olevan 470 miljoonaa puntaa eli noin 607 miljoonaa dollaria.

Juttua korjattu 22.7. klo 15.23. Aiemmin tekstissä kerrottiin Paul McCartneyn ”tuloista”. Termi korjattiin muotoon ”varallisuus”.