Vesivoimalaitoksesta vuoti 500 litraa öljyä Kemijoen suulla

Pelastuslaitos esti maanantaina öljyn leviämistä ja poisti öljyä vedestä.

Isohaaran voimalaitos Keminmaassa
Isohaaran voimalaitokselta vuotanutta öljyä on päässyt merelle asti. Arkistokuva. Kuva: Juuso Stoor / Yle
  • Jarno Tiihonen

PVO-Vesivoiman Isohaaran voimalaitoksella on sattunut öljyvuoto. Yhtiön mukaan veteen pääsi noin 500 litraa öljyä voimalaitoksen alapuolelle.

Pelastuslaitos esti öljyn leviämistä ja on poistanut öljyä vedestä. Pelastuslaitos hälytettiin paikalle maanantaiaamuna hieman ennen kello kahdeksaa.

– Hätäkeskukseen oli ilmoitettu jo eilen, että vedessä on jotain epämääräistä. Tänään saimme vuotokohdan paikannettua. Pelastuslaitos poisti öljyä, kunnes kalvo oli niin ohut, että öljyä ei saanut enää kerättyä talteen. Merellä tilanne on haastavampi, kommentoi PVO-Vesivoiman käynnissäpidon asiantuntija Veli-Matti Hämäläinen.

Vuoto paikallistettiin voimalaitoksen 3. koneeseen, ja se on saatu loppumaan.

– Tilannetta ei voi vähätellä, mutta onneksi vuotopaikka löytyi aika nopeasti. Yksikin litra öljyä vedessä on liikaa, Hämäläinen sanoo.

Isohaaran voimalaitos sijaitsee Kemijoen suulla Kemin ja Keminmaan rajalla.