Joukko suomalaisia pelastustyöntekijöitä lähtee avustamaan maastopalojen sammuttamisessa Portugaliin elokuun aikana.
– Kaikkiaan Portugaliin on lähdössä Suomesta 48 työntekijää. kertoo Kymenlaakson pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Juhani Carlson.
Portugaliin lähtee pelastustyöntekijöitä muun muassa Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan pelastuslaitoksilta.
Kymenlaaksosta lähtijöitä on Carlsonin mukaan ”noin kymmenkunta”. Etelä-Karjalasta Portugaliin matkustaa yhteensä yhdeksän henkeä, kertoo Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen pelastustoimintapalvelujen pelastuspäällikkö Juuso Punnonen.
Suomesta pelastustyöntekijät matkustavat kahdessa ryhmässä, jotka kumpikin viipyvät Portugalissa yhteensä kaksi viikkoa. Ensimmäinen ryhmä lähtee Carlsonin mukaan 1. elokuuta ja toinen 16. elokuuta.
Sammutustöitä johdetaan EU-tasolla
Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan pelastuslaitokset kuuluvat EU-maiden hätäaputehtävissä avustavaan Itä-Suomen metsäpalomuodostelmaan. Portugalissa sammutustöitä johtaa EU:n hätäavun koordinointikeskus ERCC.
Suomalaiset ovat aiemmin osallistuneet maastopalojen sammuttamiseen Kreikassa vuonna 2022 ja Portugalissa 2023. Maasto- ja metsäpalot ovat Portugalissa hyvin yleisiä kesän kuumimpina ja kuivimpina kuukausina heinä-elokuussa, kertoo Ulkoministeriön matkustustiedote.