Nuorisoporukka valtasi kuntosalin pukuhuoneet festariviikonloppuna: ”Oli tuotu kavereita jatkoille”

Oululainen Hukka Xpress sulkee tulevana Qstock-viikonloppuna pukuhuoneet kahdeksi yöksi. Viime vuonna pukuhuoneita olivat käyttäneet ihmiset, jotka tuskin olivat salilla käyneet.

Kuntosalin pukuhuone, joka on sotkettu muun muassa ruokakääreillä ja tölkeillä.
Viime vuonna Qstockin jälkeen Oulun Rotuaarilla sijaitsevan Hukka Xpressin pukuhuoneet repsottivat, sillä niitä oli käytetty yöaikaan vääriin tarkoituksiin. Kuva: Jussi Rounaja / Hukka Xpress
  • Roosa Sarajärvi

Suuret massatapahtumat voivat synnyttää monenlaisia lieveilmiöitä.

Niin on käynyt ainakin Hukka Xpressin kuntosalilla Oulun ydinkeskustassa Rotuaarilla. Kuntosali aikoo pitää tulevana Qstock-festivaaliviikonloppuna pukuhuoneet poissa käytöstä yöaikaan. Syynä tähän on viime vuonna samaan aikaan tehty ilkivalta.

Yrittäjä ja Hukka Xpress -keskusvastaava Jussi Rounaja kertoo, että esimerkiksi viime vuonna noin kymmenen hengen nuorisoporukka oli oleskellut pukuhuoneissa luvattomasti ja jättänyt jälkeensä sotkun.

– Oli tuotu kavereita jatkoille, käytetty wc:tä ja vietetty aikaa. Jotkut olivat käyneet luvatta myös kuntosalin puolella. Ei meidän säännöksiin ja normaaliin salikäyttäytymiseen kuulu tämmöiset asiat.

Rounajan mukaan pukukoppien väärinkäyttöä ei juurikaan esiinny muulloin kuin niin sanottuina pahamaineisimpina viikonloppuina. Hänen mukaansa sellaiset viikonloput ovat Oulussa koulujen päättymisten, Suomipop-festivaalien ja Qstockin ympärillä. Näinä ajankohtina ongelmia on esiintynyt, ja pukuhuoneisiin on täytynyt tilata ylimääräisiä siivouksia.

Päätös pukuhuoneen sulkemisesta Qstockin aikaan tehtiin nyt asiakkaiden turvallisuuden ja yleisen viihtyvyyden takia, hän perustelee.

Viime vuoden sotkijoista osa saatiin kiinni. Rounaja kertoo, että asian selvittely ja siivoaminen aiheuttivat kuntosalin henkilökunnalle lisätyötä.

Hukka Xpressillä on käytössä sakkomaksu niille, jotka tuovat luvattomasti omalla jäsenyyskortillaan ulkopuolisia henkilöitä kuntosalille. Lisäksi sotkijoille voi tulla maksettavakseen muita kuluja.

– Jos ilkivaltaa ja sotkemista tapahtuu, katsomme kyllä, kenelle siivouskuluja ja muita meille aiheutuneita kustannuksia sitten ohjataan.

Yle tiedusteli myös useilta muilta eri kaupunkien keskustoissa toimivilta itsepalvelukuntosaleilta, ovatko ne törmänneet ilkivaltaan tapahtumien yhteydessä. Muut kuntosalit eivät halunneet kommentoida aihetta tai niitä ei tavoitettu.

Oletko törmännyt johonkin muuhun festivaalien lieveilmiöön? Voit olla yhteydessä toimittajaan osoitteeseen: roosa.sarajarvi@yle.fi.