Pohjoissavolaisen kylän lapsiperheet toivovat, että kylällä sattunut tulipalo voisi ratkaista pitkään vaivanneen koulukysymyksen.
Suonenjoen Lempyyn kylällä on surtu nyt vajaan kuukauden seurantalon tuhoutumista tulipalossa. Vuonna 1959 talkoilla rakennettu seurantalo paloi 9. heinäkuuta.
Tulipalo syttyi, kun salama iski talon pysäköintipaikkojen vieressä olevaan kuuseen, ja sieltä tuli isku johtoa pitkin taloon. Yllättävä tulipalo on hionut entisestään Lempyyn kylän vahvaa yhteishenkeä.
– Ei sitä heti todeksi uskonut, kun sain puhelun, että seurantalo on tulessa. Järkyttävä juttu, miettii Lempyyn kyläyhdistyksen hallituksen jäsen Tero Puustinen.
400 neliömetrin suuruinen seurantalo oli aktiivisessa käytössä ja myös suosittu juhlapaikka. Talossa järjestettiin erilaisia tapahtumia, kuten tansseja, discoja ja senioritapaamisia. Nyt Lempyyn kylän sydämestä on jäljellä vain paljon tuhkaa ja palojätettä.
– Kaikilla on ollut mieli matalana, ja nyt pohditaan, mitä talon tilalle voisi tulla, sanoo kyläyhdistyksen hallituksessa istuva Paula Rissanen.
Lapsiperheillä heräsi ajatus ja toive uudesta koulurakennuksesta
Lempyyn vakiopuheenaiheita on ollut myös pienen kyläkoulun tulevaisuus. Elokuusta lähtien Lempyyn koulussa ei ole enää 5–6-luokkalaisia. Alakoulun vanhimpien oppilaiden opetus siirtyy Suonenjoen keskustaan.
Lempyylle jää vielä esiopetus ja 1–4-luokat. Oppilasennusteen mukaan ensi lukuvuodella Lempyyn kyläkoululla on yhteensä 15 oppilasta, ja Yhtenäiskoululle siirtyy 13 lasta. Koulurakennus on vanha, ja kyläläiset pelkäävät, että pieni koulu lakkautetaan lähivuosina.
Suonenjokelainen Tiia Konttinen kävi itse Lempyyn koulua 1990-luvulla. Nyt Konttisen poika aloittaa elokuussa esiopetuksen samassa rakennuksessa.
– Jo omassa lapsuudessani koulun tulevaisuudesta käytiin vääntöä. Tämä on ollut ikuista taistelua koulun puolesta, miettii Konttinen.
Tiia Konttisella on selvä oma mielipide Lempyyn seurantalon korvaamisesta. Lapsiperheiden keskuudessa herännyt ajatus voisi ratkaista myös koulukysymyksen.
– Voisivatko kyläyhdistys ja kaupunki tässä tilanteessa yhdessä rakentaa uuden koulun? Uuteen kiinteistöön tulisi myös päivähoito ja oppilaat esikoululaisista kuudesluokkalaisiin. Lisäksi tehtäisiin iso sali, ja tiloja voitaisiin käyttää myös paljon muuhun kuin pelkkään koulutyöhön, miettii Konttinen.
Menneinä vuosina Lempyy on saanut asukkaikseen lapsiperheitä muun muassa oman alakoulun takia. Kylä on puolen tunnin ajomatkan päässä Kuopiosta, missä monet vanhemmat käyvät töissä.
Lempyyllä koko ikänsä asunut Mika Markkanen uskoo uuden kylärakennuksen tekoon löytyvän laajasti intoa.
– Täällä on hyvä ryhmähenki, ja talkooväkeä on aina ollut.
Uudisrakennuksen kustannukset ja tarkemmat suunnitelmat ovat vielä täysin auki. Kyläyhdistys odottaa vielä tietoa, kuinka suuret vakuutuskorvaukset palaneesta seurantalosta mahdollisesti saadaan.
Korvaavia tiloja eri toiminnoille haetaan toistaiseksi ainakin Lyytilänmäen kylätalolta, joka sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä.