Joutsan ja Pertunmaan väliselle maantielle levitetty murske on aiheuttanut ongelmia autojen renkaisiin.
Joutsan Seutu kertoo, että uusi murske on puhkaissut noin 50 auton rengasta.
Projektipäällikkö Janne Hölttä Keski-Suomen ely-keskuksesta on tietoinen rengasrikoista.
– Urakoitsijan kanssa on sovittu, että maantielle voidaan levittää hienompaa mursketta tiettyihin paikkoihin ennen päällystystöitä, sanoo Hölttä.
Höltän mukaan haasteena on se, että murske on melko pitkiä aikoja tienpinnalla ennen kuin päällyste päästään levittämään.
Hölttä kertoo, että Joutsan ja Pertunmaan välisellä maantiellä on ollut arvioitua enemmän liikennettä tietöiden aikana. Vilkkaan liikenteen vuoksi karkeampaa mursketta on noussut tien pintaan.
Maantien päällystystyöt on aloitettu Joutsasta ja ne valmistuvat elokuun alkuun mennessä.
Pertunmaan suunnalla päällystystyöt puolestaan valmistuvat elokuun 23. päivän päivän aikaan.
Joutsan ja Pertunmaan välistä maantietä parannetaan lähes 27 kilometrin matkalla.