Yhdysvaltalaistuomari totesi Googlen käyttävän väärin monopoliasemaansa

Google on jo ilmoittanut valittavansa päätöksestä.

Googlen kyltti kontorin seinässä Dublinissa.
Yhdysvaltain liittovaltion tuomari linjasi, että Googlella on hakukonepalvelujen suhteen monopoliasema. Kuva: Terhi Liimu / Yle
  • STT-AFP

Yhdysvaltain liittovaltion tuomari on linjannut päätöksessään, että teknologiayhtiö Googlella on hakukonepalvelujen suhteen monopoliasema.

Päätöksen mukaan yhtiö on myös väärinkäyttänyt asemaansa pyrkimällä ylläpitämään monopoliaan. Kilpailuoikeudenkäynnissä tehtyä päätöstä pidetään virstanpylväänä, joka voi merkittävästi vaikuttaa teknologiajättien toimintaan tulevaisuudessa.

Toisena osapuolena jutussa oli Yhdysvaltain oikeusministeriö ja kymmenkunta osavaltiota. Google sanoo valittavansa päätöksestä.