Lintuinfluenssarokotukset eivät ole päässeet vauhtiin Kanta-Hämeessä

Rokotukset on tarkoitettu heille, joilla on työnsä tai muun olosuhteen vuoksi suurentunut riski saada lintuinfluenssatartunta.

Nuori kalasääski rengastetaan. Se katsoo tarkasti käsiä, jotka laittavat rengasta sen jalkaan.
Rokottamisella pyritään suojaamaan altistumisvaarassa olevia henkilöitä kuten lintujen rengastajia. Arkistokuva. Kuva: Linus Hoffman / Yle
  • Anne-Maria Niskanen

Lintuinfluenssarokotteita on annettu vasta vähän Kanta-Hämeessä. Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Hämeestä kerrotaan, että seudullisesti rokotukset painottuvat Hämeenlinnaan.

Influenssarokotukset käynnistyivät Kanta-Hämeessä jo heinäkuun alussa. Tähän mennessä rokotteen on saanut alle kymmenen ihmistä, kertoo Oma Hämeen tulosalueylihoitaja Auli Anttila.

Syitä vähäiseen rokottamiseen voi olla monia, mutta Anttilan mukaan yksi syy voi olla se, että ihmiset eivät koe tarvitsevansa lintuinfluenssarokotusta.

Lintuinfluenssarokotteen ottaminen on vapaaehtoista. Rokottamisella pyritään suojaamaan altistumisvaarassa olevia henkilöitä, joita ovat esimerkiksi siipikarjan ja turkiseläinten parissa työskentelevät sekä eläinlääkärit.

Lisäksi tavoitteena on estää tilanne, jossa lintuinfluenssavirus tarttuisi ihmiseen samaan aikaan kausi-influenssaviruksen kanssa, mikä voisi mahdollistaa uuden virustyypin synnyn.

Vastustuskyvyn saadakseen on rokotetta otettava kaksi annosta kolmen viikon välein.

Oma Hämeen tiedotteessa kerrotaan, että Kanta-Hämeeseen saatu noin 200 annoksen rokote-erä vanhenee syyskuun lopussa.

Tartuntariskissä olevia rokotetaan Kanta-Hämeessä kolmessa toimipisteessä ja rokotettava varaa itse ajan toimenpiteeseen. Hämeenlinnassa Viipurintien terveysasemalla rokotetaan Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan asukkaita.

Forssan pääterveysasemalla rokotetaan Forssan seudulla asuvia ja Riihimäen terveyskeskuksessa, Kontiontiellä, Riihimäen seudulla asuvia riskiryhmäläisiä.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.