Kauhavan Kirkonkylän apteekki muuttaa S-marketin ja ABC:n yhteyteen

Muutostyöt liikekeskuksessa käynnistyvät elokuussa ja tilat valmistuvat marraskuun loppuun mennessä.

Vuoronumeroautomaatti apteekissa.
Kauhavan Kirkonkylän apteekki muuttaa S-marketin ja ABC:n yhteyteen. Kuva: Joel Peltonen / Yle
  • Tuomo Mäenpää

Kauhavan Kirkonkylän apteekki muuttaa S-marketin ja ABC:n yhteyteen.

Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa rakennuttaa liiketilan nykyisen S-marketin juomaosaston kohdalle.

Työt käynnistyvät elokuussa ja tilat valmistuvat marraskuun loppuun mennessä.

Apteekkari Leena Ulvisen mukaan apteekki saa erittäin nykyaikaiset tilat. Niissä mahdollistuu muun muassa lääkeneuvola ja terveyspiste.

Jatkossakin apteekki on auki vuoden jokaisena päivänä.

– Uusi sijainti Kauhavan hyvinvointikeskuksen läheisyydessä tiivistää entisestäänkin hyvää yhteistyötä terveydenhuollon kanssa, Ulvinen miettii tiedotteessa.

Eepeen liikekeskus avasi ovensa Kauhavalla loppuvuonna 2019.