– Tuntuu hirveältä. Tosi pettyneeltä ja surulliselta.
Moni swiftie eli poptähti Taylor Swiftin fani samaistuu juuri nyt Fanni Järvisen tuntemuksiin.
Swiftin Itävallan konsertit peruttiin terroriuhan vuoksi. Viranomaiset ovat pidättäneet kaksi epäiltyä, joilla on kytköksiä äärijärjestöihin. Valtavasta suosiosta nauttivan muusikon oli määrä esiintyä kolmella loppuunmyydyllä stadionkeikalla maan pääkaupungissa Wienissä torstaina, perjantaina ja lauantaina. Konsertit ovat osa Eras-kiertuetta.
Järvisellä oli liput torstain konserttiin kahden ystävänsä kanssa, joista toinen asuu Wienissä. Järvisen ja hänen ystävänsä lento laskeutui Wieniin kahdeksan jälkeen illalla ja tieto konserttien peruuntumisesta tuli paikallismediaan hieman iltakymmenen jälkeen.
Seurue oli odottanut keikkaa vuoden.
– Muutamat itkut on itketty eilen ja tänään. Vaikka tietysti ymmärretään perumisen syy. Tämä päivä voisi näyttää tosi erilaiselta, jos jotain olisi päässyt tapahtumaan. Turvallisuus on tärkeintä.
Swiftiet ovat kokoontuneet jo viime viikosta lähtien Wienin kaduille tutustumaan toisiinsa ja vaihtamaan ystävyyskoruja, jotka ovat yksi näkyvimmistä Swiftin fanisymboleista. Järvinenkin suunnitteli kavereidensa kanssa osallistuvansa kokoontumiseen keikkojen peruunnuttua, mutta he eivät lopulta kokeneet sitä turvalliseksi.
28-vuotias Järvinen on kuunnellut Swiftin musiikkia siitä asti, kun artistin ensimmäiset kappaleet soivat radiossa. Häntä kiehtoo artistin päämäärätietoisuus, monipuolisuus ja taidokkaat poplyriikat.
Konserttien peruuntuminen surettaa Järvistä myös muiden swiftieiden puolesta, sillä keikat ovat fanien kohtaamispaikka.
– On ihana olla osa jotain niin positiivista ja hyväksyvää. Taylor Swiftin fanittaminen on ennen kaikkea yhteisöllinen, iloa tuova asia.
Matka ilman pääaktiviteettia
Peruuntuminen oli valtava pettymys myös Veera Hentuselle, jolla on lippu lauantain konserttiin.
– Se oli järkytys. Luin tästä ensimmäisenä Instagramista eilen illalla. Tavallaan osasin myös odottaa, että jotain tällaista voisi tapahtua jossain vaiheessa.
Hentunen on ostanut keikkamatkaa varten lennot ja hotellimajoituksen kahdeksi yöksi. Lento lähtisi huomenna perjantaina, mutta hän ei ole vielä päättänyt, tekeekö reissua ollenkaan.
29-vuotias Hentunen on fanittanut Swiftiä jo vuodesta 2008 lähtien, kun tähden toinen albumi Fearless julkaistiin. Hän on käynyt jo kahdella Eras -kiertueen keikalla, Saksassa ja Ruotsissa.
– Ajattelin, että vielä on yksi keikka tulossa, niin en osannut samalla tavalla sisäistää viimeiseksi jäänyttä keikkaa. Se harmittaa. Mutta osaan laittaa tämän mittasuhteisiin.
Konserttiliput korvataan, matkakuluja ei
Konserttijärjestäjä Barracuda Music kertoi Instagramissa torstaina, että kaikki peruutettuihin Taylor Swiftin konsertteihin ostetut liput hyvitetään.
Myös lippujen myynnistä vastaavan Ticketmasterin verkkosivuilla kerrotaan, että jos tapahtuma peruuntuu, lipun hinta hyvitetään ostajalle lukuun ottamatta tilausmaksua, lippuvakuutusta ja käsittely- ja toimitustapakulua. Ticketmaster on yhteydessä jokaiseen lipun ostajaan erikseen.
Matkustuskuluja sen sijaan ei korvata, kertovat vakuutusyhtiöt.
Matkan peruuntuminen voidaan korvata, jos matkakohteessa on tapahtunut terroriteko ja Suomen ulkoministeriö tai muu vastaava viranomainen on suositellut välttämään matkustamista matkakohteeseen, sanoo Atte Erkamo Pohjola vakuutuksesta.
– Valitettavasti terroriuhan vuoksi peruuntuneen konsertin tai perutun matkan kuluja ei matkustajavakuutuksesta korvata.
Myös Jukka Heinämäki If-vakuutusyhtiöstä vahvistaa, että perusteet matkan korvaamiselle eivät täyty.
Miten käy Wembleyn?
Eras-kiertue jatkuu Lontoossa Wembleyn stadionilla torstaina 15. elokuuta. Konsertteja on kaikkiaan viisi.
Britannian poliisiministeri Diana Johnson kertoi torstaina LBC-radiokanavalle, ettei Swiftin aiemmilla keikoilla ole raportoitu “mistään merkittävästä”.
– Poliisi arvioi jokaisen tapahtuman tässä maassa ja tekee päätöksiä arvionsa perusteella, Johnson kertoi LBC:lle.
Lontoon konserttien jälkeen kiertue päättyy Euroopan osalta ja jatkuu Kanadassa.
Swift on aiemmin sanonut, että yksi hänen suurimmista peloistaan on terrori-isku jollakin hänen keikoillaan.