Ely-keskus vaatii Metsä Boardin jätevesipuhdistamon ympäristölupaan tarkennusta Kaskisissa

Valitus koskee vaatimusta lisätä jätevedenpuhdistamon lupaehtoihin puhdistustehovaatimukset.

Kaskisten Metsä Boardin tehdas
Metsä Boardin Kaskisten tehdas valmistaa valkaistua kemihierrettä. Kuva: Per Ågren / Media-Bild, Sweden
  • Hannele Amonoo

Etelä-Pohjanmaan ely-keskus on jättänyt valituksen Kaskisten Metsä Board -tehtaan ympäristöluvasta.

Ely-keskus vaatii, että tehtaan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa otetaan huomioon yhdyskuntajätevesien käsittely.

Kyse on kaksivaiheisesta ympäristöluvasta, joka koskee sekä Metsä Boardin uuden kartonkitehtaan rakentamista että nykyisen laajentamista.

Vaikka Metsä Board päätti maaliskuussa, ettei tehdasta rakenneta Kaskisiin, yhtiö pyysi aluehallintovirastoa viemään lupaprosessin loppuun.

Luvat koskivat myös nykyistä kemihierretehdasta ja sen voimalaitosta. Aluehallintovirasto myöntyi laajentamaan nykyisen kemihierretehtaan toimintaa 300 000 tonnista 400 000 tonniin.

Tarkemmat vaatimukset

Ely-keskuksen yksikönpäällikkö Jyrki Palomäki selventää, että heidän valituksensa koskee vaatimusta lisätä jätevedenpuhdistamon lupaehtoihin puhdistustehovaatimukset.

Nykyisellään ympäristöluvassa määritellään, kuinka monta kiloa vuorokaudessa jätevedenpuhdistamo voi purkupaikkaan laskea.

Metsä Boardin jätevedenpuhdistamon kautta käsitellään niin teollisuusvedet kuin Kaskisten, Närpiön ja Teuvan yhdyskuntavedet.

Ely-keskuksen mukaan ympäristölupapäätöksessä ei ole huomioitu yhdyskuntavesien säädöksiä. Puhdistamon virtaamasta 23 prosenttia on yhdyskuntavesiä.

– Seurantatulosten mukaan laitos pääsee aika hyvin yhdyskuntajätevesiasetuksen minimipuhdistusvaatimuksiin. Niitä ei ollut vain kirjattu lupaehtoihin, ja se vaikuttaa laitoksen valvontaan ja raportointiin, Palomäki sanoo.

Ely-keskus vaatii tarkempien vaatimusten kirjaamista, jotta voidaan varmistaa, että vedet puhdistetaan riittävän tehokkaasti. Ely-keskus on myös velvollinen raportoimaan ympäristöministeriön kautta EU:lle käsittelyn tuloksista.

Artikkelia korjattu 10.8.2024 klo 9.02: Jyrki Palomäki on ely-keskuksen yksikönpäällikkö, ei ylitarkastaja.