Budjettiehdotus rahoittaa Saaristomeren tilan parantamista ja turvaa Rajavartiolaitoksen lentotoiminnan

Uusien liikenneinvestointien kohtalo ratkeaa hallituksen budjettiriihessä syyskuun alussa. Maakuntaliitto toivoo Turun kehätien Raision keskustan osuuden saavan rahoitusta.

Airiston merivettä.
Saaristomeriohjelma ja vesiensuojelu saavat korvamerkittyä rahaa kolme miljoonaa, joka käytetään meren tilan ja ravinteiden kierrätyksen edistämiseen. Kuva: Johanna Lehtola / Yle
  • Hannu Vähämäki

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus ei sisällä yllätyksiä Varsinais-Suomen kannalta.

Saaristomeriohjelma ja vesiensuojelu saavat korvamerkittyä rahaa kolme miljoonaa, joka käytetään meren tilan ja ravinteiden kierrätyksen edistämiseen.

Varsinais-Suomen liiton vt. edunvalvontajohtaja Malla Rannikko-Laine pitää selvänä, että Saaristomeri saa rahoitusta myös Itämeren ja vesiensuojelun edistämiseen tarkoitetusta 4,5 miljoonan euron kokonaisuudesta.

– Hallitusohjelmassa mainitaan, että Saaristomerelle ja vesiensuojeluun varataan vuosittain kuusi miljoonaa euroa. Loppukauteen mennessä summa nousee 8–10 miljoonaan. Kyseisten budjettimomenttien kautta saadaan valtion harkinnanvaraisia avustuksia ja tukia erilaisiin kehittämishankkeisiin valuma-alueella.

Budjetti mahdollistaa myös Turun lentokentän ympärivuorokautisen aukiolon, mikä turvaa Rajavartiolaitoksen lentotoiminnan. Rahaa on luvassa 560 000 euroa.

Uusien liikenneinvestointien kohtalo ratkeaa hallituksen budjettiriihessä syyskuun alussa.

Rannikko-Laine katsoo, että Turun kehätien Raision keskustan osuuden uudistaminen on hyvissä asemissa. Myös Kaarinan keskustan ohittavan Paraistenväylän rakentamisen toivotaan olevan mukana.

– Olen siinä ymmärryksessä, että hallitus olisi sitoutunut näihin hankkeisiin. Kyse on lähinnä siitä, onko rahoitus kokonaisuudessaan koossa. Aiheuttaako esimerkiksi Paraistenväylän kustannusarvioissa tapahtunut nousu muutoksia rahoitussuunnitelmiin?

Lopullisesti ensi vuoden talousarvion vahvistaa eduskunta.