Uponneen panssarilaiva Ilmarisen tutkimukset jatkuvat

Hylky halutaan tyhjentää öljyvahingon välttämiseksi. Tyhjennystoimenpiteet on tarkoitus tehdä vuonna 2025.

Tältä näyttää Ilmarisen hylyllä nyt. Video on julkaistu ensimmäistä kertaa kesällä 2023. Video: Suomen ympäristökeskus
  • STT

Panssarilaiva Ilmarisen tutkimukset öljyn tyhjentämiseksi jatkuvat tällä viikolla, ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus (Syke) tiedottavat. Tutkimukset alkavat tänään ja päättyvät sunnuntaina.

Hylkyä muun muassa kuvataan sukeltajien ja sukellusrobotin avulla.

Ensimmäiset ennakkotutkimukset hylyllä tehtiin vuosi sitten.

Hylyn öljytankit oli alun perin tarkoitus tyhjentää vuoden 2024 aikana. Syke kilpailutti hylyn saneerauksen viime helmikuussa, mutta sopivaa tekijää ei löytynyt. Nyt tavoitteena on tyhjentää hylky öljystä vuonna 2025.

Yli 80 vuotta sitten miinaan osuneen ja uponneen hylyn tankin 100 000 litraa kevyttä polttoöljyä aiheuttaisi vuotaessaan merkittävän riskin meriluonnolle.

Öljyn tyhjentämisen yhteydessä huomioidaan myös hautarauha. Aluksen mukana hukkui 271 merimiestä.

– Alus on pohjassa ylösalaisin ja öljytankit ovat heti pohjan alla. Mahdolliset vainajat ovat hylyn sisällä aluksen muissa tiloissa. Vainajia ei kohdata tyhjennystyössä, Suomen ympäristökeskuksen projektipäällikkö Tommi Kontto kertoi Ylelle tammikuussa.