Kainuun prikaatin alokkaat vannovat sotilasvalan lauantaina Kajaanissa

Vimpelinlaaksoon odotetaan yli 8 000 valavierasta. Liikenne voi ruuhkautua valtatie 5:llä ennen puoltapäivää ja vastaavasti noin kello 13 jälkeen.

Varusmiehiä Dragsvikissä.
Kuva Dragsvikistä elokuussa 2022. Kuva: Linus Westerlund / Yle
  • Tiia Korhonen

Kainuun prikaatissa heinäkuussa palvelukseen astuneet alokkaat vannovat sotilasvalan tai antavat vakuutuksen huomenna lauantaina Kajaanin Vimpelinlaaksossa.

Vala- ja vakuutustilaisuuksissa on yhteensä 1 751 alokasta. Valavieraita paikalle odotetaan runsaasti, yli 8 000.

Vala- ja vakuutuskaavojen esilukijana toimii Kainuun maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen. Valan ja vakuutuksen vastaanottaa Kainuun prikaatin komentaja, prikaatikenraali Ari Laaksonen. Musiikista vastaa Lapin sotilassoittokunta.

Ortodoksiset alokkaat vannovat sotilasvalansa Kajaanin ortodoksisessa kirkossa, sotilasvakuutus annetaan Kajaanin ammattiopiston Arsi Antilan salissa ja sotilasvala pidetään Vimpelinlaakson urheilukeskuksessa.

Valakentän yli lentää noin kello 11.55 Karjalan lennoston F/A-18 Hornet. Ylilennolla on säävaraus.

Valatapahtuman takia liikenne voi ruuhkautua valtatie 5:llä lauantaina 17. heinäkuuta ennen puoltapäivää ja vastaavasti noin kello 13 jälkeen tilaisuuden päätyttyä.

Sotilaspoliisi ohjaa paikoitusta Vimpelinlaaksossa. Palokankaalta Hoikankankaalle menevä kevyen liikenteen väylä on osittain väliaikaisesti ajoneuvoliikenteen käytössä noin kello 13 jälkeen, kun valavieraat alkavat poistua paikoitusalueelta.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.