THL:n sote-osaston johtaja Piia Aarnisalon mukaan on liian aikaista arvioida onko sote-uudistus epäonnistunut. Hän antaisi hyvinvointialueille enemmän aikaa saada toimintansa kunnolla käyntiin.
– Hyvinvointialueille pitää antaa muutama vuosi aikaa. Nämä ovat monimutkaisia palveluita ja muutoksen läpivieminen vie aikaa, Aarnisalo arvioi A-studion suorassa lähetyksessä.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) sanoi maanantain A-studiossa, että vasta noin puolitoista vuotta voimassa ollut sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on epäonnistunut. Uudistuksessa suomalaisten sote-palvelut siirtyivät hyvinvointialueiden vastuulle.
Tällä hetkellä hyvinvointialueet painivat talouden haasteiden kanssa ja tekevät alijäämää, joka on suurempi kuin vielä toukokuussa arvioitiin.
Hyvinvointialueiden on kuitenkin lain mukaan laitettava taloutensa tasapainoon vuoteen 2026 mennessä, tai ne voivat joutua niin sanottuun arviointimenettelyyn.
A-studiossa vierailleen Valtiovarainministeriön osastopäällikkö Ville-Veikko Ahosen mukaan jo tämän syksyn aikana on arvioitava, joutuvatko jotkut hyvinvointialueista tähän menettelyyn. Arviointimenettelyn yhteydessä voidaan päätyä myös aluejakoselvitykseen, jossa tutkitaan alueiden yhdistämistä.
Silti Ahonenkin laittaisi jäitä hattuun alueiden määrän muuttamisen suhteen, sillä se vie hänen mukaansa keskustelua väärään suuntaan.
– Nyt pitäisi laittaa kaikki paukut näiden alueiden tukemiseen, jotta ne pääsevät tavoitteeseensa.
Aarnisalo kyseenalaistaa kahden heikossa taloustilanteessa olevan alueen yhdistämisestä koituvat hyödyt.
– Pelkästään yhteenliittämisillä ei saada parannusta aikaan. Ymmärrän talouden paineet ja haasteet, mutta hyvinvointialueiden on pystyttävä tuottamaan palvelut.
Aarnisalo korostaa, että sote-mallin uudistusten, esimerkiksi alueiden yhdistämisen täytyy perustua näyttöön siitä, miten hyvinvointialueet toimivat.
Keskustelu palveluvalikoimasta on käynnistettävä
Kysyttäessä onko Suomella varaa nykyiseen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluvalikoimaan, on Valtiovarainministeriön Ahosella suora vastaus:
– Ei ole. Se on ilmiselvää, että ei ole.
Myös Aarnisalon mielestä keskustelu palveluvalikoimasta on käynnistettävä. Hän korostaa, että se vaatii laajaa yhteiskunnallista keskustelua.
Mitä sitten tulisi priorisoida? Sekä Ahonen että Aarnisalo tarkastelisivat esimerkiksi sairaalaverkkoa.
– Siinä voidaan miettiä miten voidaan keskittää hyvin harvoin ihmiselle eteen tulevia erikoissairaanhoidon palveluita, Aarnisalo sanoo.
Hallitus päätti keväällä olla edistämättä alkuvuodesta julkaistua sairaalaverkkotyöryhmän ehdotusta, jossa osa keskussairaaloista olisi muutettu akuuttisairaaloiksi.
Ajoiko sote jo seinään? Katso koko A-studio Yle Areenasta.