Kärsimystie-katunäytelmä äänestettiin vuoden 2024 keskustateoksi

Vuosien tauon jälkeen Lahteen tuotettu näytelmä sai lähes puolet kaikista annetuista äänistä

Lähikuvassa on kolme ristiä, joissa on ihmiset.
Kuva: Johannes Wilenius
  • Petri Niemi

Lahden seurakuntien tuottama Kärsimystie-katunäytelmä on valittu vuoden 2024 Lahden keskustateoksi.

Näytelmä sai 46,9 prosenttia annetuista äänistä. Ääniä annettiin liki tuhat. Raati valitsi finalistit ja asukkaat valitsivat voittajan.

Kärsimystie palasi kahdeksan vuoden tauon jälkeen Lahden keskustaan, kerrotaan seurakuntien tiedotteessa. Esitykset pidettiin maaliskuun lopulla. Katsojia oli yhteensä 10 000.

Näytelmän ohjasi Petri Liski ja Jeesuksen roolissa nähtiin Tapani Kalliomäki.

Näytelmän toteutukseen osallistui noin 150 vapaaehtoista.

Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.