Rovaniemen Palloseura jää pelaamaan Ykköseen ensi kaudella

Rovaniemen Palloseuralla on jäljellä kaksi peliä miesten Ykkösen runkosarjassa. Ylempään jatkosarjaan pääsy vaatii jonkinlaista ihmettä, mutta ihme olisi myös putoaminen Kakkoseen.

Katso tunnelmia lauantain jalkapallopelistä.
  • Jyri Tynkkynen

Rovaniemen Palloseura pelasi lauantaina kotipelin Oulun Luistinseuraa vastaan. Ykkösen runkosarjan kolmanneksi viimeinen peli päättyi kirvelevään 0–1 tappioon.

RoPS sai käytännössä heittää hyvästit pääsylle ylempään jatkosarjaan, sillä runkosarjan kahdella viimeisellä pelikierroksella sen pitäisi ohittaa vähintään kolme joukkuetta, joilla on 3–4 pistettä enemmän kuin rovaniemeläisillä.

Ainakaan ottelukaavio ei anna ounastella ihmettä tapahtuvaksi, sillä kaikilla ylemmän jatkosarjan viimeisistä paikoista kilpailevilla joukkueilla on suurin piirtein yhtä kova ottelupari edessään.

Varsinaiseen nousukarsintaan RoPSilla ei ole enää mahdollisuuksia, sillä runkosarjan pisteet tulevat jatkosarjaan mukaan ja rovaniemeläiset ovat tällä hetkellä noin 20 pistettä kärjen takana.

Ykkösen sarjataulukko osoittaa, että RoPSilla on lähes mahdoton urakka päästä nousukarsintaan, johon ovat oikeutettuja kuusi ensimmäistä joukkuetta.
Ykkönen (20/22 ottelua)MaalitPisteet
HJK Klubi 0452–1544
KPV37–2543
OLS34–2237
Atlantis FC29–2033
PKKU38–3928
JJK Jyväskylä31–3428
*************
Espoon Palloseura26–2027
FC Jazz38–4027
RoPS28–3224
KuPS Akatemia29–3921
VIFK21–4912
FC Vaajakoski24–529

Lähde: Suomen Palloliitto

Vastaavasti alemmassa jatkosarjassa on varmasti kaksi joukkuetta jo niin kaukana RoPSista, että sillä on lähinnä vain teoreettinen vaara pudota Kakkoseen tämän kauden jälkeen.

KORJATTU 18.8.2024 klo 15.29: RoPS ei pysty enää nousemaan Ykkösestä Ykkösliigaan, vaikka se pääsisi jatkokarsintaan.