Suomi havittelee yhä TNT-räjähdetehdasta – päätös syksyn aikana

Puolustusministeri Antti Häkkänen sanoo, että TNT-räjähteille on tehdyn selvityksen mukaan paljon kysyntää.

Suomi havittelee yhä TNT-räjähdetehdasta Suomeen. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoo, että kesän aikana tehtyjen selvitysten mukaan ammuksille on paljon kysyntää.
  • Salla Jantunen

Suomen havittelemasta TNT-räjähdetehtaasta tehdään päätös syksyn aikana. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoo, että Suomi havittelee yhä tehdasta Suomeen.

– Meillä on vaihtoehtona joko tehdä tämä TNT-tehdas täysin omin kansallisin voimin tai yhdessä liittolaisten kanssa. Ja tämä ratkaisu pystytään tekemään ihan lähiaikoina.

– Totta kai me etsimme nyt sellaisia ratkaisuja, että ensisijaisesti voisimme sen Suomeen saada, Häkkänen sanoo Ylelle.

Yle kertoi TNT-räjähdetehdassuunnitelmista toukokuussa. Tuolloin Häkkänen perusteli räjähdetehtaan tarvetta Venäjän hyökkäyssodalla. Häkkäsen mukaan Venäjä on valmistautunut pitkään sotaan, mikä tarkoittaa myös pitkäaikaista tarvetta ammustuotannolle.

Toukokuun jälkeen selvitykset ovat edenneet liittolaismaiden tarpeiden kartoittamisella. Häkkäsen mukaan kysyntää TNT-räjähteille on maailmalla paljon.

– Kaikki tunnistavat sen tarpeen, minkä Ukrainan sota on nostanut esiin. Eli räjähdysainetta tarvitaan. Se on ihan keskeinen osa meidän puolustusta.

Puolustusministeri toivoo, että puolustusteollisuudesta voisi olla myös Suomen viennin vauhdittajaksi.

– Meillä on jo viime vuonna ollut voimakasta kasvua ja näyttää siltä, että Nato-liittolaiset yhä enemmän ostavat meidän yrityksiltä tuotteita, Häkkänen toteaa.

Suomi on satsannut merkittävästi kotimaiseen ammustuotantoon ja saanut puolustusteollisuuden edistämiseen myös EU-rahoitusta.