Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Ahlberg kertoo odotusten uimahallin suhteen olevan korkealla.
– Uimahalli tuo paljon keskustan kehittämiseen. Sen avulla saadaan lisää palveluita Sepänkylän alueelle ja ihmisiä keskustaan, Ahlberg kertoo.
Virallisia avajaisia vietettiin tiistaina.
Ahlbergin mukaan uimahalli on räätälöity kunnan tarpeisiin, eikä sen rakentamisessa lähdetty kilpailemaan Vaasassa olevan hallin kanssa.
Uimareita on jo riittänyt
– Itse ajattelin, että ihmiset ovat kesällä mökeillä, mutta joinakin päivinä on ollut aivan täyttä, Ahlberg hämmästelee.
Uimahallin saamisesta Mustasaareen on puhuttu Ahlbergin mukaan jo lähes 50 vuotta. Lopputulos on kunnanjohtajan mukaan kortteliuimahalli, johon ihmiset pääsevät helposti.
Yleisölle järjestetään avoimet ovet -tapahtuma 24.8. kello 11–13