SPR Kaakkois-Suomen piiri saattaa perustaa uuden vastaanottokeskuksen Imatralle, kertoo Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja Mika Asikainen.
Imatran nykyisen vastaanottokeskuksen toiminnan oli tarkoitus päättyä heinäkuussa. Vastaanottokeskuksen toiminta jatkuu kuitenkin väliaikaisesti SPR:n johdolla kilpailutukseen liittyvien epäselvyyksien vuoksi, Asikainen sanoo.
Migri oikaisi aiempaa päätöstään SPR:n hyväksi
Palveluntuottaja Hemcare voitti keväällä Maahanmuuttovirasto Migrin kilpailutuksen Haminaan tai Imatralle perustettavasta uudesta vastaanottokeskuksesta.
Migri korjasi päätöstään saatuaan tietää jälkikäteen, että sekä Hemcarella että myös kilpailutukseen osallistuneella JST Avesilla on yhteinen omistaja.
Oikaistun kilpailutuspäätöksen voitti SPR Kaakkois-Suomen piiri. Migrin mukaan markkinaoikeus on vastaanottanut kaksi valitusta oikaistusta päätöksestä.
– Imatran vastaanottokeskuksen toiminta jatkuu väliaikaisella sopimuksella markkinaoikeuden päätökseen saakka. Mikäli voitamme, perustamme uuden vastaanottokeskuksen todennäköisesti Imatralle, Mika Asikainen kertoo.
Nykyisen vastaanottokeskuksen toiminta ei Asikaisen mukaan jatkuisi sellaisenaan.
– Nykyinen keskus on hajasijoituskeskus ja kilpailutettu on laitosyksikkö, hän sanoo.
Vastaanottokeskuksessa käyty muutosneuvottelut
Imatran nykyisen vastaanottokeskuksen asiakaskapasiteetti laski elokuun alussa 450:stä 300:aan, Asikainen kertoo.
Vastaanottokeskuksessa on käyty asian johdosta muutosneuvottelut. Neuvottelut koskevat kolmea työntekijää, minkä jälkeen vastaanottokeskukseen jäisi 14 työntekijää.
Imatran vastaanottokeskus perustettiin keväällä 2022 ukrainalaisille turvapaikanhakijoille. Vastaanottokeskuksen asukkaat ovat asuneet Imatran kaupungilta vuokratuissa asunnoissa.