Moottoripyörävalmistaja Harley Davidson kertoo lopettaneensa kaikki monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja osallisuutta edistävät DEI-toimintonsa huhtikuussa, kertovat muun muassa yhdysvaltalaismedia CNN ja brittilehti The Guardian.
Tiedotuksen taustalla vaikuttaa yhtiöön kohdistunut konservatiivinen kampanjointi. DEI-toimintoja vastustava aktivisti Robby Starbuck on kampanjoinut näkyvästi viime viikkoina moottoripyöräyhtiötä vastaan.
– Olemme surullisia negatiivisuudesta sosiaalisessa mediassa viime viikkojen aikana, minkä tarkoitus on jakaa Harley-Davidson yhtiötä, yhtiö tiedottaa.
CNN:n mukaan moottoripyörävalmistaja ei aio jatkossa myöskään tukea pride-kulkueita tai muita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tapahtumia.
Yhtiö kertoo keskittyvänsä jatkossa ainoastaan moottoripyöräilyn edistämiseen.
Myös traktoreita valmistava Tractor Supply sekä maataloustarvikkeita valmistava John Deere -yhtiöt ovat hiljattain kertoneet karsivansa DEI-toimintojansa konservatiivisen painostuksen jälkeen.
Täsmennetty 26.8.2024 klo 14.59, että Harley Davidson kertoo lopettaneensa DEI-toiminnot jo huhtikuussa.