Mikkeli Pride 2024 -tapahtumaa vietettiin lauantaina poikkeuksellisen suuresti. Tämän vuoden Pride oli Mikkelin suurin sitten koronapandemian alun.
Viimeksi kulkue on järjestetty Mikkelissä vuonna 2019, joten mikkeliläiset nuoret tahtoivat järjestää tapahtuman yhdenvertaisuuden lisäämiseksi.
Sateenkaariliputus oli päivän aikana Mikkelin pääkirjaston edustalla.
Myös Mikkelin kaupunginjohtaja Janne Kinnunen piti puheen Hallitustorilla. Kinnunen muistutti, että Pride on yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa, moninaisuutta ja suvaitsevaisuutta edistävä tapahtuma, joka on ihmisoikeuksien ytimessä.
– Samalla Pride on kohtaamispaikka vähemmistöille, mutta myös ihan kaikille kansalaisille, sanoi Kinnunen.
Lisäksi kaupunginjohtaja Kinnunen sanoi, että syrjintää on maailmassa tarpeeksi.
– Pidetään me mikkeliläiset huoli siitä, että meillä syrjintää ei olisi.
Tapahtuman järjestivät vapaaehtoiset nuoret. Heidän tukenaan oli useita tahoja, muun muassa Mikkelin kaupungin nuorisopalvelut, Mikkelin nuorisovaltuusto, Yhdessä osallistuen -hanke sekä Kulttuuripaja Kajo.
Savonlinna Pride järjestetään puolestaan 14. syyskuuta.
Tapahtuman muoto on vaihdellut myös Savonlinnassa. Tänä vuonna Savonlinnan ohjelmassa on kulkue ja puistopiknik. Savonlinnalaiset nuoret ovat aikeissa järjestää myös erillisen iltatapahtuman.
Etelä-Savossa järjestettiin heinäkuussa myös Pieksämäki Pride-puistotapahtuma.