Centrialla 150 opiskelupaikkaa syksyn yhteishaussa tammikuussa alkaviin monimuotokoulutuksiin

Monimutokoulutukset sopivat työssäkäyville, sillä niissa opiskellaan pääasiassa verkon välityksellä.

Ammattikorkea Centrian logo seinällä pöytäryhmän yläpuolella.
Monimuoto-opintoihin sisältyy myös kampuksella toteutettavia intensiivijaksoja. Arkistokuva. Kuva: Heini Holopainen / Yle
  • Ari Vihanta

Korkeakoulujen syksyn yhteishaku käynnistyy tänään keskiviikkona.

Centria ammattikorkeakoululla on tarjolla yli 150 opiskelupaikkaa tammikuussa alkaviin koulutuksiin.

Opiskella voi esimerkiksi työn ohessa, sillä koulutukset toteutetaan monimuotoisesti eli pääasiassa niissä opiskellaan verkon välityksellä.

Tarjolla on esimerkiksi tradenomin, terveydenhoitajan ja sosionomin koulutuslinjoja sekä insinööriopintoja. Osaan koulutuksista valitaan valintakurssin, -tehtävän tai -kokeen perusteella.

Valintakurssi on Centria ammattikorkeakoulun kyseisen koulutuksen opetussuunnitelmaan sisältyvä opintojakso − opiskelijaksi hyväksytyt ja opiskelupaikan vastaanottaneet saavat opintojakson sisällytettyä tutkintoonsa.

Tradenomiopintoja voi suorittaa Pietarsaaressa ja Ylivieskassa. Pietarsaaressa painopisteenä on kansainvälinen liiketoiminta ja Ylivieskassa keskitytään pk-yritystoimintaan.