Mustaan nahkaan pukeutunut 75-vuotias Durk Dehner on edelleen hyvin fotogeeninen kaveri, eikä ihme. Urheilullinen ja komeapiirteinen Dehner aloitti mallin uransa jo 1970-luvulla, ja hieman myöhemmin hänestä tuli taiteilija Touko Laaksosen eli Tom of Finlandin muusa ja elämänkumppani.
Vuonna 1984 pariskunta perusti Tom of Finland Foundation -säätiön, jolle Dehner on sittemmin omistanut koko elämänsä. Säätiö vaalii Tom of Finlandin taiteellista perintöä.
– Välillä on ollut vaikeaakin, mutta vaihtaisinko elämäntehtäväni johonkin muuhun asiaan – en vaihtaisi. Tämä on ollut antoisaa ja hyvin palkitsevaa. Kuka tahansa, jolla on mahdollisuus toteuttaa elämässään todellista intohimoaan, on onnekas. Tämä pätee myös minuun.
Joku haluaa olla puppy, joku toinen taas furry
Durk Dehner puhuu mielellään ilmaisunvapaudesta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa etenkin nuorten keskuudessa pinnalla ovat viime aikoina olleet ei-binääri sukupuoli-identiteetti ja transsukupuolisuus.
– Moni nuori ei halua, että hänet pistetään johonkin tiettyyn muottiin. Nuoret tahtovat ilmaista itseään sellaisina kuin he itsensä tuntevat – ja vapaasti. Minä taas koen olevani vapauden asianajaja, ja samaa voi sanoa Tomista.
Vapaudesta ja vapautumisesta kertovat myös Tom of Finlandin teokset, jotka alleviivaavat taiteilijan seksuaalisia mieltymyksiä ja kiinnostuksen kohteita.
Niihin kuuluvat miehekkyys, maskuliinisuus, fyysistä työtä tekevät miehet sekä armeijan ja poliisin univormut ja saappaat. Durk Dehner poseerasi usein mallikuvissaan nahan ja moottoripyörien ympäröimänä.
Tässä kontekstissa esiin nousee termi fetissi. Aikoinaan Durk Dehner vierasti sanaa, Tom of Finland ei.
– Tom puhui taideoppilaitoksissa pitämillään luennoillaan saapas- ja univormufetisismistään. Minä taas en koskaan identifioinut itseäni tuolla tavalla. Ajan mittaa ihmiset kuitenkin ovat ryhtyneet käyttämään fetissi-termiä yhä yleisemmin kertoakseen suuntauksistaan: puppies, furries, nahkaa ja kumia. Nykyisin fetissi on hyvin laaja termi ja se voi kuvata ihan mitä tahansa, mikä kiihottaa seksuaalisesti.
Dehnerin mielestä jokaisella on jokin asia, joka saa kiihottumaan, pidettiin sitä sitten miten ”outona” tahansa.
Tom of Finlandin teokset pursuavat suomalaista huumoria
Durk Dehner tapasi Tom of Finlandin ensimmäisen kerran vuonna 1978, jolloin taiteilijan hypermiehekäs kuvasto oli jo kerännyt kansainvälistä mainetta. Tämänkaltainen maskuliinisuus oli homoyhteisössä tuolloin todella suosittua, joten skenessä Tomia arvostettiin ja häntä juhlittiin.
– Kuvastosta välittyi myös positiivinen konsepti homoseksuaalisuudesta: siihen liittyi avoin nautinto ja ilo omasta seksuaalisuudesta. Enää ei välttämättä ollut kyse pelkistä ulkoisista seikoista, vaan myös sanomasta.
Dehnerin mukaan Tom of Finland erottuu monesta muusta taiteilijasta nimenomaan siksi, että hän osasi kommunikoida katsojan kanssa. Hän oppi jo uransa alkuvaiheessa, ettei voinut nojata sanoihin sanomansa välittäjänä.
– Hän lisäsi kuviinsa suomenkielisiä sanoja mutta huomasi, etteivät ne kanna kansainvälisesti kovinkaan pitkälle. Tämän takia hän teki todella paljon töitä, jotta pystyi välittämään viestejä katseiden, vilkaisujen ja kehonkielen kautta.
Ja mikä tärkeintä, Tom of Finlandin teoksista löytyy runsain mitoin huumoria. Huumori on yksi Tom of Finlandin pääasiallisista työvälineistä, ja Dehner kuvaa töiden edustavat klassista suomalaisuutta.
– Hän pisti sankarinsa noloihin tilanteisiin, joille katsoja pystyy nauramaan. Tämä piirrehän kuuluu suomalaiseen huumoriin. Keventääkseen keskustelua suomalaiset kertovat tarinoita, joissa he nolaavat itseään.
Ennen tutustumistaan Tom of Finlandiin Kanadassa nuoruutensa viettänyt Durk Dehner ei tiennyt Suomesta juuri mitään. Myöhemmin hän tutustui Suomen historiaan.
– Suomi säilytti itsenäisyytensä Neuvostoliiton yrityksistä huolimatta, pysytteli rautaesiripun ulkopuolella ja seilasi halki kylmän sodan vaikeiden aikojen – se on täysin poikkeuksellista.
Samaa poikkeuksellisuutta löytyy Dehnerin mielestä Tom of Finlandista.
– Hän oli luutnantti, joka työskenteli sota-aikana ilmatorjunnassa tarkkuutta vaativassa tehtävässä. Kun viholliskoneeseen piti osua, tehtiin äärimmäisen tarkkoja matemaattisia laskelmia. Tämän takia minua ei yllätä lainkaan, että Tom teki taidettaan vastaavalla tarkkuudella.
Helvetti on himojen ja halujen symboli
Durk Dehner painottaa, että Tom of Finland Foundationin toimintaa leimaa inkluusio, ja että maskuliinisuus on vain yksi itseilmaisun tapa muiden joukossa.
– On ollut kiinnostavaa, että säätiöön vierailulle tulevat transmiehet kokevat olonsa kotoisaksi maskuliinisuuden keskellä. Meillä käy myös paljon naisia, jotka nauttivat maskuliinisista kehoista. Vaikka kyse on homoseksuaalisesta maskuliinisuudesta, sillä ei ole heille mitään väliä.
Durk Dehnerin rintakehää koristaa goottilaisilla kirjaimilla ihoon hakattu tatuointi, jossa lukee teksti Hellraiser. Sen alapuolella komeilee sarvekas paholaishahmo, eli ovatko helvetin liekit nousseet maan päälle?
– Minun tulkintaani helvetistä ei liity mitään kristillistä, vaan kyse on himosta ja haluista, joita meillä kaikilla ihmisillä on. Tässä on samankaltaisuutta Tom of Finlandin ajattelun kanssa: hän halusi, että ihmiset ovat onnellisia ja elävät elämäänsä nautiskellen.