Närpiöön rakennetaan uusi vedenpuhdistamo
Investoinnin arvioidaan maksavan noin 8,5 miljoonaa euroa. Yrityksellä on omia investointeja 2 miljoonan euron arvosta, mutta se tarvitsee 6,5 miljoonan lainan kaupungilta. Kaupunginvaltuusto hyväksyi lainan eilisessä kokouksessaan.
Nykyinen vedenpuhdistuslaitos rakennettiin vuonna 1967, ja se on viimeksi peruskorjattu yli 35 vuotta sitten. Kaupungin täysin omistama tytäryhtiö Närpiön Vesi aloitti laitoksen uudistamisen suunnittelun neljä vuotta sitten.
Alussa oli kaksi vaihtoehtoa: tehdä laaja peruskorjaus tai rakentaa täysin uusi laitos. Huolellisten analyysien ja selvitysten jälkeen yhtiön hallitus päätyi rakentamaan kokonaan uuden vedenkäsittelylaitoksen.
Uusi vedenpuhdistamo tulee käyttämään uutta puhdistustekniikkaa, ja sen huippukapasiteetti on suurempi vedenkulutuksen kasvaessa, minkä lisäksi sillä on useita rinnakkaisia linjoja käyttövarmuuden parantamiseksi.
Tällä hetkellä Närpiön Vesi tuottaa noin 60 prosenttia asiakkaiden tarvitsemasta vedestä, ja loput ostetaan Kauhajoelta.
Vaikka vettä ostetaan jatkossakin ulkopuolelta, uuden puhdistamon odotetaan pärjäävän paremmin suurten vedenkulutusjaksojen aikana.
Vesiyhtiö toimii Närpiön kaupungin alueella lukuun ottamatta Ylimarkun ja Pirttikylän kyliä, joissa toimii vesiosuuskunta.