Näin estät törkykommentit ja kiusaamisen lapsesi somessa

Näillä helpoilla asetuksilla vähennät lapseen kohdistuvaa kiusaamista ja häirintää sosiaalisessa mediassa.

Kolme älypuhelinta värikkäissä kuorissa, näytöillä isot emojit: kiroava, munakoiso ja hätääntynyt.
Kuva: Illusia Sarvas / Yle
  • Kati Biström

Whatsapp, Tiktok, Snapchat ja Youtube ovat suomalaislasten ja -nuorten suosituimmat sosiaalisen median sovellukset. Niissä katsellaan videoita, julkaistaan sisältöä, pidetään yhteyttä tärkeisiin ystäviin ja tutustutaan uusiin.

Kaikissa niissä voi kuitenkin altistua myös kiusaamiselle ja häirinnälle.

Teimme kuusi ohjevideota, joiden avulla sovellusten asetukset voi muuttaa lapselle turvallisemmiksi. Täsmävinkit turvallisuusasetuksiin antoi Someturvan asiantuntija Maija Komonen. Someturva on somekiusaamisen ehkäisyyn keskittynyt yritys.

Artikkelin videot on tallennettu puhelimella, jossa on Android 14-käyttöjärjestelmä. Eri puhelinmalleissa somealustojen valikot saattavat näkyä eri paikoissa ruutua, mutta toiminnot ovat samoja.

Whatsapp on monille ensimmäinen sosiaalinen media

Whatsappia käytetään usein koko perheen yhteydenpitoon. Se on monille lapsille ensimmäinen ja nuoremmille jopa ainoa vanhempien sallima sosiaalinen media.

Whatsapp on alkanut muistuttaa viime vuosina yhä enemmän muuta sosiaalista mediaa: sinne voi tehdä tilapäivityksiä ja perustaa kanavia.

1. Rajoita emojeilla ilkeilyä kanavissa

Erityisesti nuoremmat lapset ovat innostuneet Whatsappiin vuonna 2023 lisätyistä kanavista. Kanavilla voi julkaista kuvia, videoita, viestejä ja äänestyksiä.

Toisin kuin Whatsappin keskustelut ja tilat, kanavat ovat näkyvillä kaikille sovelluksen käyttäjille, eikä niitä voi piilottaa tuntemattomilta. Siksi on tärkeää jutella lapsen kanssa siitä, mitä kanavalle saa julkaista.

Seuraajat eivät voi kommentoida tai julkaista toisten kanaville, mutta he voivat reagoida julkaisuihin emojeilla.

Emojeita käytetään toisinaan tarkoituksella loukkaamaan kanavan pitäjää. Kanavan pitäjän onkin mahdollista rajata sitä, millä kaikilla emojeilla seuraajat saavat reagoida.

Luotuasi Whatsapp-kanavan: 1. Valitse Päivitykset. 2. Valitse kanavien joukosta oma kanavasi. 3. Valitse Kanavan asetukset. 4. Valitse, millä emojeilla seuraajasi voivat kommentoida kanavan julkaisuja.

2. Näin estät lapsesi liittämisen jättiryhmiin

Vuoden 2023 lopulla huolta herättivät jättimäiset Whatsapp-ryhmät, joissa jaettiin muun muassa väkivalta- ja pornosisältöä ja joihin oli liitetty satoja lapsiakin.

Ryhmiin liittämistä voi Whatsappissa hallita valitsemalla asetuksen, jolla vain omat yhteystiedot voivat liittää käyttäjän ryhmiin.

1. Valitse Asetukset. 2. Valitse Tietosuoja. 3. Valitse Ryhmät. 4. Valitse, kuka voi liittää käyttäjän ryhmiin.

Suositun Tiktokin käyttö vähenee

Tiktok on lyhytvideoiden katseluun ja jakamiseen tarkoitettu sovellus, jonka ahdistavista sisällöistä, koukuttavuudesta ja tietosuojasta on puhuttu paljon mediassa.

Lapset ja media -tutkimuksen mukaan vanhemmat rajoittavatkin nimenomaan Tiktokin käyttöä, varsinkin alle kymmenvuotiailla lapsilla.

3. Estä julkaisujen ilkeä kommentointi

Tiktokissa tyypillinen nuorten kohtaama ongelma on luvatta ja nolaamistarkoituksessa kuvatut videot, esimerkiksi saman koulun oppilaiden tekemänä. Tällaiset kiusaamisvideot voivat levitä kouluyhteisössä nopeasti.

Kiusaamiseksi voi lukea myös ilkeän kommentoinnin toisen julkaisemaan videoon.

Jos nuori julkaisee sisältöä Tiktokissa, tilin kannattaa olla yksityinen, jolloin sisällön voivat nähdä vain omat seuraajat, sanoo Someturvan Komonen. Videoiden kommentointia voi myös rajoittaa vain kavereilleen, tai sen voi laittaa kokonaan pois.

Julkinen vai yksityinen tili: 1. Avaa profiilin tiedot. 2. Valitse Asetukset ja yksityisyys. 3. Valitse Yksityisyys. 4. Valitse Yksityinen käyttäjätili. Kuka voi kommentoida: 1. Valitse Vuorovaikutukset-otsikon alta Kommentit. 2. Valitse Kommentit-valikosta, ketkä voivat kommentoida videoitasi ja stoorejasi.

Snapchatin kautta tapahtuu eniten seksuaalirikoksia

Snapchat on sovellus, jossa jaetaan tutuille omasta elämästä kuvia, videoita ja viestejä. Myös uusiin ihmisiin tutustuminen on osa Snapchatin käyttöä monelle nuorelle.

Someturvan ensiapuyksikön vuonna 2023 käsittelemistä tapauksista Snapchatissa tapahtui enemmän lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia kuin missään muussa somekanavassa.

4. Näin suojaat lastasi vieraiden yhteydenotoilta

Snapchatissa voi asetuksilla estää vieraiden ihmisten yhteydenotot ja käyttäjän näkymisen muiden käyttäjien ehdotuksissa. Myös käyttäjän sijainnin näkymisen kartalla voi estää asetuksilla.

Yhteyden ottaminen käyttäjään: 1. Valitse omasta bitmojistasi profiilisi tiedot. 2. Avaa asetukset oikean yläkulman “mutterinkuvasta”. 3. Valitse Yksityisyyden hallinta -otsikon alta “Ota minuun yhteyttä”. 4. Valitse, kuka voi ottaa käyttäjään yhteyttä Snapchatissa. Käyttäjän näkyminen ehdotuksissa: 1. Valitse “Nähdä minut ehdotuksissa”. 2. Ota ruksi pois, niin käyttäjä ei näy muiden ehdotuksissa.
Käyttäjän sijainnin näkyminen kartalla: 1. Valitse omasta bitmojistasi profiilisi tiedot. 2. Avaa asetukset oikean yläkulman “mutterinkuvasta”. 3. Valitse Yksityisyyden hallinta -otsikon alta “Katso oma sijaintini”. 4. Kytke haamutila päälle, niin käyttäjä ei näy kartalla.

Youtubea käyttää melkein jokainen

Youtube on videoiden katsomiseen ja jakamiseen tarkoitettu alusta, jonka käytön vanhemmat sallivat usein myös nuorimmille lapsille.

5. Nuoren Youtube-tili kannattaa pitää yksityisenä

Youtubessa sisällön julkaisijoiden kiusana ovat epäasialliset ja loukkaavat kommentit.

Kommentteja voi hallita valitsemalla videon julkaisuvaiheessa, haluaako hyväksyä erikseen kaikki tai osan kommenteista tai sulkea kommentointimahdollisuuden kokonaan. Videon kommentteja voi piilottaa myös jälkikäteen.

Videota julkaistessa voi valita myös, onko video kaikille julkinen, piilotettu vai yksityinen.

Youtube-videon näkyvyyden rajaaminen yksityiseksi: 1. Videota julkaistessa valitse Lisää tietoja -kohdassa Näkyvyys. 2. Valitse joko julkinen, piilotettu tai yksityinen video. Kommenttien asetukset: 1. Valitse Kommentit. 2. Valitse kommenttien moderointivaihtoehto tai ruksaa kommentointimahdollisuus kokonaan pois.

Lue lisää: Whatsapp uudistui, ja nyt pienetkin lapset jakavat yksityisiä tietoja jopa sadoille seuraajilleen