Kouvolan kaupungin tekninen lautakunta hyväksyi keskiviikkona entistä Yhteiskoulun lukion tonttia koskevan asemakaavamuutoksen Kouvolan keskustassa.
Kaavamuutos mahdollistaa Salpausselänkadun leventämisen. Tavoitteena on, että kadun molemmille puolille voisi rakentaa tulevaisuudessa leveät kevyen liikenteen väylät. Myös bussipysäkille löytyisi tilaa.
Varsinainen katusuunnitelma tehtäisiin vasta myöhemmin.
Kaupunki uusii vanhan teatterin perusteellisesti
Yhteispuistossa sijainnut Yhteiskoulun lukio tuhoutui tulipalossa helmikuussa 2014. Kaupunki päivittää asemakaavaa Kouvolan teatterin, pääkirjaston ja Yhteispuiston alueella, jolla palaneen lukion tontti sijaitsee.
Yksi syy tähän on, että kaupunki on aloittamassa teatterin uudistamisen. Suunnitelmaan sisältyy kokonaan uusi teatterirakennus sekä vanhan rakennuksen perusteellinen korjaaminen.
Lukion tontille on palon jälkeen suunniteltu niin museota, urheiluhallia kuin myös koulua. Kouvolan kaavoitusarkkitehti Hannu Purhon mukaan tontille ei ainakaan heti olla rakentamassa mitään uutta.
Lautakunta asettaa asemakaavan muutosehdotuksen julkisesti nähtäville vähintään 30 vuorokauden ajaksi ajaksi ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.