Aasiassa riehuva Yagi-hirmumyrsky vaati viikonloppuna Vietnamissa ainakin yhdeksän ihmisen hengen.
Myrsky rantautui lauantaina Vietnamin Haiphongin maakunnassa puhaltaen yli 40 metriä sekunnissa.
Sunnuntaiaamuna viranomaiset kertoivat, että ainakin neljä ihmistä oli kuollut maavyöryssä Hoa Binh provinssissa.
Neljän ihmisen kerrottiin kuolleen myrskyssä myös lauantaina. Lisäksi yksi ihminen kuoli perjantaina.
Yagi-myrskyn raivoisat tuulet ovat kiskoneet irti puita juurineen, vieneet mukanaan kattoja ja paiskoneet kalastusaluksia rantakivikkoihin Kiinassa, Vietnamissa ja Filippiineillä.
Kiinassa eteläisellä Hainanin saarella ainakin kolme ihmistä kuoli ja liki sata loukkaantui myrskyssä lauantaina. Viikonloppuna myrskyn tieltä evakuoitiin turvaan toista miljoonaa ihmistä Hainanista ja sen naapurimaakunnasta Guangdongista.
Aiemmin tällä viikolla Filippiineillä Yagi aiheutti ainakin 20 ihmisen kuoleman.
Lähde: AFP