Vanhuspalveluiden järjestäminen ei ole Suomessa ollut koskaan oikeasti tärkeää, sanoo yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger Jyväskylän yliopistosta.
Vanhuspalvelulaki tuli voimaan vasta vuonna 2013, kun kansanterveyslaki sorvattiin kuntoon jo vuonna 1972. Vanhuspalvelut ovat olleet pitkään valtionosuusjärjestelmän ulkopuolella, ja aina sosiaali -ja terveysalan heikko lenkki.
Teppo Kröger on tutkinut hoivaa yli 30 vuotta. Hän johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikköä. Ryhmässä on kymmeniä tutkijoita Helsingin, Tampereen ja Jyväskylän yliopistoista, ja ryhmä on kansainvälisesti hyvin arvostettu.
Keväällä Kröger palkittiin Pohjoismaiden arvostetuimmalla gerontologian Sohlberg-palkinnolla tutkimusurastaan hoivan parissa.
Vanhusten ja omaisten kokemus palvelujen saatavuudesta ja heikkoudesta on vain loogista seurausta harjoitetusta politiikasta, Kröger sanoo. 1990-luvulla vanhuspalvelut olivat keskeinen leikkauskohde, ja kotihoidon käyttäjistä puolet poistettiin. Sen jälkeen tarpeet ovat kasvaneet, palvelut eivät.
– Meidän järjestelmämme ei ole ollut mitenkään valmistautunut vanhusten määrän kasvuun. Kolmasosa palvelujen kattavuudesta on kadonnut, joten kyllä se tuntuu, Kröger toteaa.
Suomalainen vanhushoiva on kaukana muista Pohjoismaista
Muiden Pohjoismaiden tasolla suomalainen vanhushoiva ei ole ollut koskaan. Suomi on samassa kelkassa Itä-Euroopan maiden kanssa. Krögerin mukaan palveluihin pitäisi panostaa vuositasolla kaksi miljardia euroa, että saavuttaisimme edes pohjoismaisen keskitason.
Kyse ei ole tämänhetkisen hallituksen, edellisten hallitusten tai hyvinvointialueiden toimista. Palveluihin ei yksinkertaisesti ole haluttu panostaa, vanhusten hoivaa ei nähdä tarpeeksi tärkeänä.
– Kaikki keskeiset toimenpiteet tähtäävät säästämiseen. Eivät palveluiden parantamiseen, saatavuuteen tai henkilökunnan työolojen parantamiseen, Kröger sanoo.
Ympärivuorokautisen hoivan jatkuva vähentäminen on tehnyt kotihoidosta kotiin tuotavaa laitoshoitoa. Laitoshoitoon pääsevät pahasti muistisairaat ihmiset. Pohjoismaihin liitetty palvelulupaus ”kaikki jotka tarvitsevat hoitoa, saavat sitä”, horjuu Krögerin mukaansa pahasti.
Kustannustehokkuus, joka ei edes säästä
Vanhuspalveluista säästäminen ei välttämättä oikeasti säästä rahaa.
Krögerin mukaan Suomessa on kyvyttömyyttä ja haluttomuutta nähdä päätösten vaikutukset.
– Kun omaiset ottavat roolia hoivatyössä, työssä käymisen aste vähenee. Nyt ei puhuta kerran kuukaudessa tehtävästä siivoamisesta, vaan hoivasta, jota tarvitaan päivittäin. Totta kai se vaikuttaa ihmisiin.
Kröger on puhunut jo vuosia hoivaköyhyydestä. Se tarkoittaa ettei ihminen saa tarvitsemaansa apua. Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että hoivaköyhyys lisää terveysongelmia, ennenaikaisia kuolemia ja terveyspalvelujen ylikäyttöä. Notkahtaneet vanhuspalvelut kasvattavat painetta muissa terveyspalveluissa.
Karttaharjoitus ei ole helppo tutkijoille, eikä varsinkaan poliitikoille.
Kun palveluja karsitaan yhtäällä, vaikutukset tuntuvat epäsuotuisasti toisaalla. Vanhushoiva pitää nähdä kokonaisuutena, Kröger sanoo.
Muut maat näyttävät valoa
Kun tasa-arvo ja ihmisarvo eivät ohjaa vanhuspalveluita, jäljet näkyvät. Kröger kysyykin, kenelle vanhushoiva ei kuuluisi. Jokainen on vuorollaan hoivan tarpeessa, hän sanoo. Virallisesti pohjoismaisesta palvelulupauksesta ei ole luovuttu, mutta kuilu puheiden ja tekojen välillä kasvaa.
Esimerkiksi Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa hoivaa ohjaa ajattelu varhaiskuntoutuksesta. Se tarkoittaa, että kotihoidossa tehdään kuntoutusta niin, ettei kotihoitoakaan välttämättä aina tarvita. Taustalla on ajatus toimintakyvyn palauttamisesta, ei sen heikentämisestä, Kröger sanoo.
Isosa-Britanniassa kehitetään käyttäjäystävällisyyttä, jonka on havaittu myös vähentävän kustannuksia. Se tarkoittaa esimerkiksi käyttäjäpaneeleita, erilaisia raateja ja mahdollisuuksia vaikuttaa palveluihin.
Seuraavalla vuosikymmenellä yli 85-vuotiaiden määrä kasvaa Suomessa erittäin voimakkaasti.
– Seuraava vuosikymmen tulee olemaan palveluiden todellinen testi. Nyt on viimeinen hetki edes yrittää varautua tulevaan.