Kansainvälinen matkanjärjestäjä aloittaa lennot Kajaaniin

Hollannista Suomeen kohdistuvat lennot ajoitetaan talveksi 2025.

Kajaanin lentokenttä 29.12.2022
TUI:n tuleminen markkinoille on upea saavutus koko Kainuun alueelta projektipäällikkö Saara Uusiheimalan mukaan. Kuva: Rami Moilanen / Yle
  • Samppa Kalliorinne

Kansainvälinen matkanjärjestäjä TUI aloittaa lennot Amsterdamista Kajaaniin talveksi 2025, käy ilmi Kajaanin ammattikorkeakoulun tiedotteesta. Ensimmäinen lento on suunniteltu laskeutuvaksi Kajaaniin 17.1.2025 ja lennot jatkuvat 14.3.2025 asti.

Lentojen aloittamista on suunniteltu jo vuodesta 2023. Neuvotteluita on käyty lentoyhtiön kanssa Kainuun Liiton, Kajaanin kaupungin ja Sotkamon kunnan rahoittaman ja Kajaanin ammattikorkeakoulun hallinnoiman ”Suorat kansainväliset lentoyhteydet Kajaaniin” -hankkeen toimesta. Mukana keskusteluissa ovat olleet myös Visit Finland ja Finavia.

Projektipäällikkö Saara Uusiheimalan mukaan ensimmäinen konkreettinen askel saatiin, kun TUI Europe:n edustaja osallistui hankkeen järjestämään Arctic Lakeland Finland -tilaisuuteen Saksassa joulukuussa 2023.

– Edustaja innostui alueen mahdollisuuksista ja pääsimme aloittamaan keskustelut suorista lennoista, Uusiheimala sanoo tiedotteessa.

Kun Suorat kansainväliset lentoyhteydet Kajaaniin -hanke päättyy marraskuussa, on yhteistyötä TUI:n kanssa tarkoitus jatkaa Arctic Lakeland Charter -hankkeen puitteissa. Uusiheimalan mukaan tavoitteena on pystyä laajentamaan TUI:n tarjontaa vieläkin laajemmin Arctic Lakelandin alueelle.