Suomen evankelis-luterilainen kirkko kertoo poistuvansa X-viestipalvelusta toistaiseksi.
Kirkko kertoo viimeisessä postauksessaan, että ei enää päivitä tiliä aktiivisesti.
He kertovat jatkavansa vuoropuhelua muun muassa Facebookissa, Instagramissa sekä LinkedInissä.
Aiemmin X:ssä on lopettanut operatiivisen viestintänsä Suomen poliisi. Poliisin perustelu oli, että palvelun tavoittavuus oli heikentynyt.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) jätti viestipalvelun jo viime vuoden tammikuussa, kun palvelu oli vielä Twitter.
THL perusteli tuolloin päätöstään viestien yleisellä asiattomuudella sekä väärän tiedon leviämisellä.