Luonnonperintösäätiö on vastaanottanut Satakunnasta Kokemäeltä suojelukokonaisuuden, joka sisältää monipuolisesti useita luontotyyppejä.
Lahjoitetulla alueella on sijainnut vanha maatalo, josta on enää jäljellä kivijalka. Talon yhteydessä ollut pelto on metsän kätkössä kehittynyt pieneksi suurruohoja kasvavaksi niityksi, joka on edelleen metsittymässä lehdoksi.
– Tämä kaunis metsäalue lahjoitettiin Luonnonperintösäätiölle pysyvään suojeluun Tauno ja Lempi Kiurun muistoa kunnioittaen, sanovat tiedotteessa alueen lahjoittaneen kuolinpesän osakkaat.
Suojeltuna alue saa nimen Salonpää.
– Lahjoitusalue on kooltaan puolitoista hehtaaria, mutta pienehköksi alueeksi hyvin monimuotoinen. Otamme lahjoituksina vastaan myös pieniä alueita, vaikka yleisesti pyrimmekin suurempiin suojelukokonaisuuksiin, kertoo Luonnonperintösäätiön viestintäjohtaja Juho Hakkarainen.
Luonnonperintösäätiö on viime aikoina saanut ennätyksellisen paljon aluelahjoituksia. Aluelahjoituksia on tullut tänä vuonna jo yli kymmenen, kun viime vuonna niitä tuli kahdeksan.
Tänä vuonna säätiö on vastaanottanut luontolahjoja Satakunnan lisäksi muun muassa Keski-Suomesta, Kanta-Hämeestä, Pohjois-Pohjanmaalta ja Pohjois-Savosta.
– Lahjoittajat ovat havahtuneet suojelemaan luontoa myös maalahjoitusten muodossa. Luonnonsuojelu on kaikkien yhteinen asia, ja on ollut ilahduttavaa huomata, että ihmiset haluavat rauhoittaa metsiään pysyvästi Luonnonperintösäätiön kautta, sanoo viestintäjohtaja Hakkarainen.