Ypäjän hevosopisto varautuu toisen asteen koulutuksen leikkauksiin. Opisto aikoo muun muassa siirtää ratsastuskoulun toiminnan ulkopuoliselle yrittäjälle. Tarkoituksena on, että yrittäjä aloittaisi toimintansa ensi vuoden alussa.
Hevosopiston toimitusjohtaja Heli Kivimäki-Manner uskoo, että uusi yrittäjä löytyy, sillä puitteet Ypäjällä ovat hyvät.
Ratsastuskoulua koskevat muutosneuvottelut päättyivät tänään tiistaina. Käytännössä ne koskivat yhtä ratsastuksenopettajaa. Hänelle tarjotaan toimintojen uudelleen organisoinnin mukaista tehtävää Hevosopistolla.
Lisäksi maneesien ja kenttien kunnossapitoon ja kehittämiseen etsitään yhteistyökumppaneita. Tarkoitus on myydä yrityksille hallien ja kenttien nimiä.
Hallitus on päättänyt leikata toisen asteen koulutuksen rahoitusta. Kivimäki-Mannerin mukaan opiston kohdalla kyse on sadoista tuhansista euroista. Tarkat luvut ensi vuoden rahoituksesta saadaan vasta joulukuussa.
Ypäjän hevosopiston suunnitelmista kertoi ensimmäisenä Forssan Lehti.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.
Muokattu 17.9.2024 klo 18:17: Lisätty tieto, että aiheesta kertoi ensimmäisenä Forssan Lehti.