Mikkelistä on tulossa Naton maavoimien hermokeskus, jossa isot sotaoperaatiot suunnitellaan

Ruotsin ja Suomen jäsenyyden vuoksi Naton täytyy keskittyä myös maavoimiin enemmän kuin ennen. Isojen operaatioiden suunnittelu keskittyisi Mikkeliin.

Mikkelissä sijaitsee lähivuosina todennäköisesti Naton Pohjois-Euroopan maavoimien esikunta. Nykyisin kaupungissa on Maavoimien esikunta, joka toimii Karkialammen varuskunta-alueella. Videon kuvaus ja editointi: Esa Huuhko / Yle
  • Riina Mäentausta

Pohjois-Euroopan maavoimien toimintaa suunnitellaan lähivuosina todennäköisesti Mikkelissä.

Yle kertoi keskiviikkona, että Suomeen perustetaan kaksi Naton esikuntaa. Maavoimien alaesikunta tulisi Mikkeliin ja Naton etulinjan maajoukkojen eli FLF-joukkojen esikunta puolestaan joko Rovaniemelle tai Sodankylään. Ylen tietojen mukaan valmistelut ovat Mikkelin osalta Lappia pidemmällä.

Sijaintipäätöstä ei ole vielä vahvistettu poliittisesti, mutta valmistelu on pitkällä.

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi 16. syyskuuta, että päätös julkistetaan pian.

Suunnitelmat maavoimien johtamiseen tositilanteessa

Viranomaiset eivät toistaiseksi ole antaneet esikuntien tehtävistä tai roolista tarkkaa tietoa.

Vanhempi tutkija Matti Pesu Ulkopoliittisesta instituutista arvioi, että Mikkelissä Naton alaesikunnan tehtävänä olisi tulevaisuudessa suunnitella Naton ja sen jäsenmaiden toimintaa Pohjois-Euroopassa Fennoskandiassa eli erityisesti Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa.

– Suomen ja Ruotsin jäsenyyksien vuoksi Nato on saanut puolustettavakseen ison maa-alueen, jolla pitää suunnitella, miten siellä toimittaisiin, jos tulisi tosi paikka, Pesu sanoo.

Natossa on kolme laajaa, alueellista puolustussuunnitelmaa, jotka koskevat liittokunnan sodanajan toimintaa.

Käytännössä Mikkelin alaesikunnassa suunniteltaisiin, miten Nato ja sen jäsenmaat johtaisivat maajoukkoja, jos Pohjolaan hyökättäisiin.

Kyse olisi nimenomaan sodan ajan toiminnasta.

Naton alaesikunnan toiminta Mikkelissä eroaisi FLF-joukoista, joiden esikuntaa kaavaillaan Lappiin. FLF-joukoissa kyse olisi rauhanajan toiminnasta ja pelotteesta, joka perustuu sotilaalliseen läsnäoloon.

Jopa yli 20 000 sotilaan joukkoja

Maavoimien johtoportaan englanninkielinen nimi, Multi Corps Land Component Command (MCLCC), viittaa Pesun mukaan siihen, että Mikkelin alaesikunnassa varauduttaisiin laatimaan suunnitelmia isojen sotilasoperaatioiden johtamista varten.

Kyse olisi usean eri armeijakunnan operaatioista, joissa olisi kymmeniä tuhansia sotilaita.

Natolle näin suurien maajoukkojen operaatioiden johtamisen suunnitteleminen on Pesun mukaan suhteellisen uutta, toisin kuin Suomelle.

– Suomella on isot maavoimat ja täällä on totuttu suunnittelemaan isoja maavoimaoperaatioita. Suomella on osaamista, jonka vuoksi maavoimajohtamista halutaan Naton komentorakenteessa tuoda tänne, Pesu sanoo.

Naton komentorakenteessa ei tällä hetkellä ole täysin samanlaista ratkaisua, mitä Mikkeliin Pesun arvioiden mukaan ollaan rakentamassa maavoimien ympärille.

– Ei ole toista, joka olisi samalla tavalla räätälöity alueellisiin olosuhteisiin ja osaksi alueellista esikuntien verkostoa, Pesu sanoo.

Natolle yksi pala linnaketta

Suomessa esikuntien ympärillä keskustelu käy vilkkaana, mutta tutkija muistuttaa, että Naton kannalta kyse on yhdestä alueellisesta palasesta.

– Varmasti on myös poliittisia päätöksiä tekemättä siitä, miten esikunnat sijoittuvat Pohjois-Euroopan ja Itämeren alueella, Pesu sanoo.

Ulkopoliittisen instituutin tutkijatohtori Iro Särkkä arvioi torstaina Ylen Aamussa, että suunnittelu on alkanut, mutta käytännön toimet näkyvät myöhemmin.

– Voi kulua pari vuotta, ennen kuin saavutetaan alustava toimintavalmius, hän sanoo.

Lisää tietoa asiasta voidaan odottaa ensi kuussa, kun Naton puolustusministerit kokoontuvat Brysselissä.

Nato-maiden joukkoja sijoitetaan Suomeen. Katso videolta, miten tutkijatohtori Iro Särkkä Ulkopoliittisesta instituutista arvioi Nato-sotilaiden mahdollista määrää sekä Yhdysvaltojen ja Ruotsin roolia Ylen Aamussa torstaina 19.9.2024:

Tutkijatohtori Iro Särkkä Ulkopoliittisesta instituutista arvioi, miten Naton esikuntien toiminta näkyy Suomessa.