Vaikka länsimaissa lähestulkoon jokainen uskoo demokratiaan, harva tuntuu sietävän aidosti osallistuvaa päätöksentekoa.
Täältä Yhdysvalloista käsin näyttää jopa siltä, että monen mielestä omien joukkojen voitto on ainoa toimivan demokratian mittari. Malliesimerkki tästä suuntauksesta on tapamme puhua populismista.
Terminä populismi juontaa juurensa Yhdysvalloista. 1800-luvun loppupuolella syntyi maanviljelijöitä edustanut puolue People’s Party, josta käytettiin myös nimeä Populist Party. Sanat people ja populist ovat lähtöisin samasta latinan sanasta populus, joka tarkoittaa kansaa. Republikaaneja ja demokraatteja kismitti tuoreen kolmannen puolueen historiallinen vaalivoitto niin syvästi, että termiä populisti käytettiin kirosanan tavoin. Populistit nimittäin saivat muut äänestämään ”väärin”.
Vapaasti annettu ääni on aina demokratian puolella.
Yhä on niin, että valitettavan monen mielestä itselle epämieluisa vaalitulos on seurausta jostain aivan muusta kuin kansan vapaasta tahdosta. Tämä tuntuu pätevän, oli kyseessä sitten täkäläisen Trumpin, Ranskan Le Penin, Saksan AfDn tai Italian Melonin äänisaaliit.
Epätoivottuja äänestystuloksia pyritään selittämään vastapuolen harjoittamalla populismilla, joka mustan magian lailla johdattaa muutoin oikeaoppiset kansalaiset väärien ehdokkaiden puolelle. Populistiehdokkaat levittävät väärää informaatiota, lupaavat mahdottomia, maalittavat vastustajia ja ovat muka muutoinkin niin vastenmielisiä, että aivopesu tai typeryys olisivat ainoita syitä, miksi kukaan voisi heitä äänestää.
Nähdäkseni oikeistopopulistien suosio on niin suurta, että jotkut vastustajat ovat päätyneet syyttämään heitä jopa nuorten miesten muukalais- ja naisvihasta. Miksi muutoin kukaan voisikaan vastustaa vaikka aborttia tai maahanmuuttoa?
Oikeistopuolueet ja niitä puoltavat mediatalot pelaavat täysin samaa peliä, eikä esimerkiksi Fox Newsiltä kannata odottaa kovinkaan syvällistä analyysia Harrisin äänestäjien motivaatioista.
Trumpin kannattajien itsenäistä ajattelua ei kannata typistää populismin pauloihin joutumiseksi.
Oman ehdokkaan tappio, tai toisen puolueen rökälevoitto, otetaan ymmärrettävästi raskaasti. Vapaasti annettu ääni on kuitenkin aina demokratian puolella. Populistin voitto on demokratiaa aidoimmillaan.
Trumpin äänestäminen saattaa ihmetyttää arvoliberaalista Suomesta käsin. Silti hänen kannattajiensa itsenäistä ajattelua ei kannata typistää populismin pauloihin joutumiseksi. Nähdäkseni heidän äänensä yksinkertaisesti menee ehdokkaalle, joka heitä eniten miellyttää – rikosrekisteristä, valehtelusta ja naisvihasyytöksistä huolimatta.
Populisteiksi syytetyt ehdokkaat vetoavat monesta syystä, ja harvoin pelkästään manipuloinnin johdosta. Ajattelen, että Ruotsidemokraattien, Saksan AfD:n sekä Perussuomalaisten poliitikot herättävät vahvoja reaktioita muissa osittain siksi, että he edustavat aidosti uusia tapoja yhteiskuntamme järjestämiseksi. Tästä juuri toimivassa demokratiassa on kyse, vaikka emme kaikista ehdotuksista itse pidäkään.
Demokratian puolustaminen vaatii kykyä nähdä itsensä ja vaaliprosessi toisistaan erillisinä. Vaikka puoluejohto ja ehdokkaat omiensa voittoa toivovatkin, me kansalaiset emme toivottavasti osallistu demokraattisiin vaaleihin, jotta meidän kantamme nousisi muiden yläpuolelle.
Äänestämme siksi, että näkemyksemme ja toiveemme yhteiskuntamme tulevaisuudesta tulevat kuulluksi. Silläkin uhalla, että toivomme jotain, mistä muut näkevät painajaisia.
Vaikka nykymuotoinen demokratia on kaukana parhaiden ideoiden marssista kohti voittoa, en tiedä muita toimivia tapoja varmistaa, että myös maan hiljaisimmat ovat yhteiskunnassa tasavertaisina mukana. On parempi asua maassa, missä on vielä mahdollista äänestää ”väärin”, kuin Pohjois-Koreassa, missä voi äänestää vain oikein.
Alexander Puutio
Kirjoittaja on aidosti osallistuvan yhteiskunnallisen päätöksenteon puolella silloinkin, kun muiden toivoma suunta ei häntä itseään miellytä.