Suomen riistakeskus on määrännyt karhunmetsästyksen lopetettavaksi läntisellä poronhoitoalueella, koska alueellinen kymmenen karhun kiintiö on täyttynyt.
Suomen riistakeskus kertoo tiedotteessaan, että läntisen poronhoitoalueen kiintiön viimeinen karhu kaadettiin perjantaina Muoniossa. Muut läntisen kiintiön karhut on kaadettu Hyrynsalmella, Pudasjärvellä, Kittilässä ja Kemijärvellä.
Hyrynsalmella saalis oli viisi ja Pudasjärvellä kaksi karhua, muilla paikkakunnilla kullakin yksi. Kaikki saaliiksi saadut eläimet olivat uroksia.
Karhun kiintiömetsästys jatkuu edelleen itäisellä poronhoitoalueella, johon kuuluvat Utsjoen, Sodankylän, Sallan, Pelkosenniemen ja Inarin sekä Suomussalmen ja Kuusamon kunnat.
Suomen riistakeskuksen mukaan itäisen poronhoitoalueen 60 karhun kiintiöstä oli perjantaihin mennessä saatu saaliiksi 44 karhua, joista 23 Suomussalmelta, yhdeksän Kuusamosta, kuusi Inarista, neljä Savukoskelta sekä yksi Sallasta ja yksi Sodankylästä.
Karhunmetsästys jatkuu itäisellä poronhoitoalueella, kunnes kiintiö on täynnä tai korkeintaan 31. lokakuuta asti.