Ensimmäisen kerran kahdelta yöllä. Sen jälkeen puoli neljältä, sitten jo viimeistään kuudelta aamulla. 83-vuotias Marja-Liisa Heikkilä herättää 80-vuotiaan puolisonsa, koska häntä pelottaa ja hän on levoton.
Heikkilä on yksi sadoista iäkkäistä, jotka eivät saa ympärivuorokautisen hoivan paikkaa, vaikka eivät pärjää arjessa ilman jatkuvaa apua.
Tässä jutussa kuvaillaan Marja-Liisa Heikkilän arkea hänen tyttärensä, hämeenlinnalaisen Minna Heikkilän, kertoman mukaan. Heikkilä yrittää saada äitiään ympärivuorokautiseen hoivaan, mutta se on vaikeaa.
Hän on seurannut äidin voinnin heikkenemistä läheltä. Kulunut vuosi on uuvuttanut koko perhettä. Etenkin omaishoitajana toimivan isän jaksaminen huolettaa.
Kurkkua kuristaa, rinnassa on ahdistava tunne, ei saa henkeä. Tätä mantraa Marja-Liisa Heikkilä toistaa vuorokaudet läpeensä.
Terveys alkoi luisua alamäkeen kuutisen vuotta sitten. Silloin vyöruusun puhkeaminen aloitti lääkärirumban, jossa alkoivat paljastua myös muistiongelmat. Muistisairaus diagnosoitiin kolme vuotta sitten.
Yle on nähnyt Marja-Liisa Heikkilän saaman päätöksen lyhytaikaisesta ympärivuorokautisesta hoivasta. Se myönnetään, että omaishoitaja, eli Heikkilän puoliso, voi pitää vapaata.
Vielä vuosi sitten äiti soitti tyttärensä puhelimeen yli kymmenen kertaa päivässä. Äiti halusi tietää, mitä lääkettä ahdistukseen voisi vielä ottaa. Nyt puhelin ei enää soi, sillä äiti on unohtanut, kuinka puhelinta käytetään.
Jos jalat toimivat, ei muistamisella ole merkitystä?
Omaishoitoyhdistyksessä työskentelevä Minna Heikkilä tuntee työnsä kautta satoja äitinsä kaltaisia tarinoita. Iäkäs puoliso hoitaa ja sinnittelee. Lapset auttavat, jos pystyvät. Siivotaan, juostaan vastaanotoilla, roikutaan puhelinrumbassa ja yritetään jaksaa.
Mutta kun kyse on omasta vanhemmasta, asiantuntijuus ei auta. Minna asuu reilun tunnin ajomatkan päässä vanhemmistaan, jotka asuvat Päijät-Hämeessä.
– Äiti oli hyvä emäntä, tosi hyvä äiti meille lapsille. Hän piti ruoanlaitosta ja kaikenlaisesta touhuamisesta. Hän oli tarkka siitä, että oli siistit vaatteet ja tukka laitettu nätisti, Minna kertoo.
Erityisen pahalta tuntuu nähdä äiti ahdistuneena ja levottomana, kun mitään ei voi enää tehdä toisen olon helpottamiseksi.
Perhe on ollut hoitoneuvotteluissa. Ympärivuorokautisen hoivapaikan kriteerit eivät kuitenkaan täyty, sillä Marja-Liisalla on vielä fyysistä toimintakykyä jäljellä. Vaikka jalat toimivat, mikään muu ei onnistu ilman jatkuvaa ohjaamista.
Minna Heikkilän mielestä hoivapaikan saa vasta, kun ihminen on vaaraksi itselleen tai omaisilleen.
– Vielä kuulemma seurataan tilannetta. Eivät nämä kriteerit toimi. Äidin kokema hätätila on aito. Lisäksi hän ilmaisee, että pelottaa, ja hän tahtoisi asumaan turvalliseen paikkaan, Heikkilä kertoo.
Ympärivuorokautinen hoiva on kallista. Siihen kuluu rahaa ja henkilökuntaa.
Yle uutisoi kesäkuussa, että ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakaspaikkoja ollaan vähentämässä noin kahdella tuhannella vuoteen 2030 mennessä. Samaan aikaan yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa lähes 160 000 henkilöllä.
Tulosaluejohtaja sanoo säästöpaineiden näkyvän
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tulosaluejohtaja Katja Raita kommentoi hoivapaikan kriteerejä yleisellä tasolla.
Hänen mukaansa päätöksessä katsotaan fyysistä, psyykkistä, sosiaalista ja kognitiivista toimintakykyä. Apuna ovat esimerkiksi RAI-arvot, omaisten kuuleminen ja ikääntyneen omat näkemykset, jos hän pystyy niistä kertomaan.
Tavoitteena ovat selkeät ja yhdenmukaiset kriteerit, jotka eivät riipu esimerkiksi yksittäisestä työntekijästä, Raita kertoo.
Hyvinvointialueiden välillä voi olla eroja palveluiden myöntämisperusteissa. Tähän vaikuttaa esimerkiksi alueen väestörakenne.
Lain mukaan hoivapaikka on saatava kolmen kuukauden sisällä asian vireillepanosta. Se tarkoittaa hetkeä, jolloin hyvinvointialueen työntekijä on saanut tietää hoivan tarpeesta.
Raidan mukaan Päijät-Hämeessä pystytään pitämään kiinni kolmen kuukauden ajasta hoivapaikan saamiseksi.
– Keskimääräinen aika Päijät-Hämeessä on 29 vuorokautta, Raita kertoo.
Paikka hoivakotijonossa voi myös vaihdella. Siihen vaikuttavat esimerkiksi äkilliset kuolemantapaukset, omaisten toiveet hoivakodin sijainnista sekä vanhuksen soveltuvuus yksikköön.
”Katsotaan vielä” on paha kommentti hoivapaikkaa jonottavalle vanhukselle ja omaisille.
Raita sanoo, että tavoitteena ei ole kiusallaan venyttää hoivapaikan saamista tai ajaa ihmisiä selkä seinää vasten -tilanteeseen.
– Kaikki ovat tässä samalla puolella.
Hyvinvointialueilla rikotaan jopa vanhuspalvelulakia
Hoivasäästöjä tehdään osin vanhuspalvelulakia rikkomalla, sanoo Hyvinvointiala Hali ry:n pääekonomisti Joel Kuuva.
Hyvinvointialueet tulkitsevat kolmen kuukauden lakia usein niin, että aika lasketaan vasta siitä, kun paikka on virallisesti myönnetty, Kuuva sanoo.
Tämä ei hänen mukaansa noudata lakia.
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin joutui puuttumaan Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) toimintaan. Pirhan sisäisessä ohjeistuksessa sanottiin, että ”jos oman tuotannon paikkaa ei heti ole vapaana, on aina odotettava kolme kuukautta eikä hoivan tarvitsijaa saa sinä aikana sijoittaa ostopalveluhoivakotiin”.
Apulaisoikeusasiamiehen lausunnon mukaan ”ei ole vanhuspalvelulain mukaista, että asiakkaita estetään saamasta vastaavia tarjolla olevia yksityisiä palveluja, jos vastaavia palveluja ei ole tarjolla hyvinvointialueen omana toimintana”.
Joel Kuuva laskee, että Suomessa olevan noin 50 000 ympärivuorokautisen hoivan paikkaa. THL:n mukaan vuoden 2023 lopussa julkisella sektorilla oli reilut 20 000 ja yksityisellä 25 000 ympärivuorokautisen hoivan asiakasta.
Kuuvan mukaan julkisen puolen täyttöaste on noin 97 prosenttia ja yksityisellä arviolta 85 prosenttia.