Englannin kieleen painottuva opetus on saamassa jatkoa Joensuussa

Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu on ottamassa vastuulleen englantipainotteisen opetuksen.

Magneettitaululle ripustettuja englanninkielisiä lappua, joissa on ohjeita lukea tekstiä eri tavoin, esimerkiksi hiiri tai hirviö.
Kanervalan koulua 1.–5. luokilla käyvät saavat valita, siirtyvätkö he ensi syksynä Tulliportin normaalikouluun vai kotiosoitteensa mukaiseen lähikouluun. Kuva: Emilia Korpela / Yle
  • Pauliina Tolvanen

Englannin kieleen painottuva perusopetus on säilymässä Joensuussa.

Kaupunki käy neuvotteluja opetuksen järjestämisestä Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun kanssa. Tavoitteena on, että Tulliportin normaalikoulu tarjoaisi englannin kieleen painottuvaa opetusta lukuvuodesta 2025–2026 lähtien.

Painotettu opetus oli uhattuna, kun Joensuun kaupunginvaltuusto päätti lakkauttaa opetusta järjestäneen Kanervalan koulun vuonna 2025.

Kanervalan koulua 1.–5. luokilla käyvät saavat valita, siirtyvätkö he ensi syksynä Tulliportin normaalikouluun vai kotiosoitteensa mukaiseen lähikouluun. Valintaa tiedustellaan huoltajilta loka–marraskuussa.

Joensuun kaupungin suunnitelmana on, että myöhemmin myös yläkoululaisten englannin kieleen painottuva opetus järjestettäisiin normaalikoulussa.