Tutkinnan kohteena olevan miljardöörin vuosipalkka hämmästyttää – Telegramin perustaja väitti tienanneensa 24 senttiä

Telegramin perustajaa Pavel Durovia syytetään järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvistä rikoksista.

Mies mustassa kauluspaidassa istuu ja puhuu nappimikkiin.
Pavel Durov kuvattuna 21. syyskuuta San Franciscossa. Kuva: Getty Images
  • Elsa Osipova

Telegramin perustaja, venäläinen Pavel Durov kertoi Ranskan poliisin kuulusteluissa ansaitsevansa vain yhden dirhamin vuodessa, uutisoi ranskalaislehti Le Monde.

Dirham on Arabiemiraattien valuutta. Yksi dirham on noin 24 senttiä. Durov on asunut Arabiemiraateissa useita vuosia.

Durovin ilmoitus on herättänyt hämmennystä.

Vaikka Durov väittää ansaitsevansa alle euron vuodessa, vuonna 2023 hänellä oli varaa hankkia esimerkiksi 8,5 miljoonaa maksava rekisterikilpi hyväntekeväisyyshuutokaupassa Dubaissa.

Durov omistaa koko Telegramin osakepääoman, jonka arvo on noin 30 miljardia euroa, Financial Times uutisoi maaliskuussa.

Le Monden mukaan Telegramin perustajan omaisuuden arvioidaan olevan 9–15 miljardia euroa. Suurin osa Durovin omaisuudesta on kryptovaluuttaa ja osakkeita.

Pavel Durov pidätettiin Pariisin lentokentällä elokuun lopussa.

Häntä syytetään järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvistä rikoksista. Syytteet koskevat muiden muassa huumekauppaa, lapsipornografian levittämistä ja viranomaisten tietopyyntöjen laiminlyönnistä.

Elokuun lopussa Durov vapautettiin takuita vastaan.

Ranskan syyttäjä vaati Durovin oikeuskäsittelyssä 20 miljoonan euron takuita, mutta tuomari laski summan viiteen miljoonaan euroon.

Amerikkalaisen Politicon mukaan poliisi käynnisti tutkinnan, kun Telegramin johto ei vastannut Ranskan viranomaisten selvityspyyntöön, joka koski lapsiin kohdistuvan seksuaalisen materiaalin levittämistä alustalla.

Tutkinnan kohteena on myös Pavelin veli Nikolai Durov.