Ruotsalainen totuus- ja sovintokomissio tutki Pohjois-Ruotsissa asuvaan meänkieliseen väestöön kohdistettua ruotsalaistamispolitiikkaa yli kolmen vuoden ajan.
Marraskuussa 2023 komissio julkisti raporttinsa, jonka mukaan Ruotsin valtiolla ja kirkolla on moraalinen vastuu tornionlaaksolaisten, kveenien ja lantalaisten epäoikeudenmukaisesta kohtelusta 1800- ja 1900-luvuilla.
Komissio totesi, että valtion ja kirkon tulisi esittää meänkielisille anteeksipyyntö ja käynnistää ripeästi sovintoprosessi vähemmistön kanssa.
Pajalassa asuva 72-vuotias Bengt Niska kutsuu itseään meänkielen aktivistiksi. Hän on ollut myös totuuskomission jäsen.
Niska ei peittele pettymystään Ruotsin valtioon, jolta anteeksipyyntöä ei ole herunut, vaikka kohta vuosi on kulunut raportin julkaisemisesta.
– Jokuhan sielä häätyy jarruna olla. Mitä pitemmäle valtio täsä oottaa, ne kuoleva nämä ihmiset vähän kertaa kaikki, Niska sanoo.
Kalloja mitattiin rotubiologian nimissä
Komission raporttiin haastateltiin kaikkiaan 166 henkilöä. Osa heidän muistoistaan ruotsalaisista kouluista ja 1900-luvun alussa perustetuista työtuvista on hyvin karua kertomaa.
Puurotuviksikin kutsutut työtuvat olivat valtion ylläpitämiä ja kirkon tukemia vähävaraisille lapsille tarkoitettuja kouluasuntoloita, joissa sai puhua vain ruotsia. Niillä oli iso merkitys vähemmistön sulauttamispyrkimyksessä.
Ruotsalaistamispolitiikka punoutui myös valtiolliseen rotuoppiin, jonka mukaan suomensukuiset olivat alempiarvoisia, koska eivät kuuluneet germaaniseen rotuun.
Rotubiologian nimissä Tornionlaaksossakin mitattiin lasten kalloja ja muita ruumiinosia vuosikymmenten ajan. Sittemmin näitäkin dokumentteja on hävitetty.
Lapsia koulittiin ruotsalaisiksi kovin ottein
Kuten totuuskomission raportistakin käy ilmi, kouluissa ja työtuvissa lapsia ruotsalaistettiin pakolla. Oma kieli ja kulttuuri ei saanut näkyä eikä kuulua.
Suomen tai meänkielen puhuminen oli ankarasti kiellettyä ja kiinnijääminen tiesi yleensä jonkinlaista rangaistusta. Usein se oli kurittamista, jossa ei ruumiillista eikä henkistä väkivaltaa säästelty.
Bengt Niska siteeraa tuttavansa kokemusta tilanteesta, kun työtuvan ”föreståndarille” oli juoruttu lapsen puhuneen välitunnilla eli ”rastila” suomea.
– Opettaja otti sen sisäle ja sölkhän annethiin.
Rajusta selkäsaunasta lapsi sai haavoja, joista oli yöllä vuotanut verta lakanalle.
– Ko net sen näki, sitä pieksethiin lissää.
Niskan mukaan oli myös tavallista, että sunnuntaina kirkonmenojen jälkeen työtuville tuli pappi, joka rankaisi niitä lapsia, jotka olivat työtuvan johtajattaren mielestä tehneet viikolla jotakin väärin.
Meänkielen puhuminen oli Ruotsin kouluissa kiellettyä 1960-luvulle saakka. Työtuvat lakkautettiin 1950-luvulla. Tosiasiassa vähemmistön syrjiminen jatkui pidempään.
– Ei siinollu kahta puhetta, meitähän kohelthiin aivanko meitä ei olis ollukhaan, vuonna 1959 koulunsa Pajalassa aloittanut Niska sanoo.
Vuosikymmenten politiikka tuntuu yhä
Totuus- ja sovintokomission raportin mukaan valtion harjoittama assimilaatio- eli sulauttamispolitiikka on vahingoittanut vähemmistöjä, ja sen vaikutukset näkyvät yhä esimerkiksi tornionlaaksolaisten mahdollisuudessa harjoittaa omaa kieltä ja kulttuuria.
Yksi politiikan seurauksista on suomen ja meänkielen taidon katoaminen usealta sukupolvelta. Totuuskomission raportti on paljastanut asioita, jotka eivät välttämättä ole olleet nykysukupolvien tiedossa tai niistä ei ole haluttu suomalaistaustaisissa perheissäkään puhua.
Övertorneålla syntynyt ja kasvanut Evelina Estola pitää itseään onnekkaana, koska hän on saanut oppia suomea ja meänkieltä lapsuuskodissaan. Kaikkien nuorten kohdalla niin ei suinkaan ole.
Nyt Estola työskentelee syntymäkunnassaan Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitoksella ISOFilla meänkielen kielenedistäjänä. Meänkielen kielikeskus toimii myös Kiirunassa.
Valtio on rahoittanut vähemmistökielten kielikeskusten toimintaa vuodesta 2022 lähtien kolmeksi vuodeksi. Nyt tulevaisuus näyttää taas epävarmalta. Ruotsidemokraattien tukeman oikeistohallituksen ensi vuoden budjettiesityksessä rahoitusta on karsittu rajusti.
– Jos esitys menee läpi, rahaa on niin vähän, että en tiedä, miten sillä voisi toimintaa ylipäätään jatkaa. Se on todella iso pettymys, koska kielen edistäminen on pitkäjänteistä työtä, Estola sanoo.
Totuus- ja sovintokomission edellyttämä sovintoprosessin jatkaminen meänkielisten kanssa ei sekään etene ripeästi, mutta ainakin kulttuuriministeriö on osoittanut sille jonkin verran rahaa, yhteensä 8,5 miljoonaa kruunua vuosille 2025–2027.
Valitettavan moni vääryyksiä kokenut ei ole tätä prosessia enää näkemässä.
