New Yorkin pormestaria Eric Adamsia vastaan on nostettu syytteet muun muassa lahjusten vastaanottamisesta ja petoksista. Torstaina julkistetussa liittovaltiotason viiden syytekohdan rikossyytteessä Adamsia syytetään myös ulkomaisen kampanjarahoituksen vastaanottamisesta.
Syytteet liittyvät Turkin hallinnolta väitetysti saatuun kampanjarahoitukseen sekä mahdolliseen pelastusviranomaisten painostukseen, jonka avulla Turkin konsulaattirakennus avattiin New Yorkissa mahdollisista turvallisuusongelmista huolimatta.
Torstaiaamuna paikallista aikaa Yhdysvaltain liittovaltion viranomaiset tekivät kotietsinnän pormestarin virka-asuntoon, kertoo The New York Times.
Lehden mukaan Adams on ollut korruptiotutkinnan alla vuodesta 2021.
Adams vakuuttaa syyttömyyttään
Adams on vakuuttanut olevansa syytön. Hän on jatkanut tutkintojen ajan työssään kuin mitään ei olisi tapahtunut ja ilmoitti aiemmin halukkuudestaan hakea jatkokautta ensi vuoden pormestarinvaaleissa.
Demokraattipormestari on ensimmäinen New Yorkin istuva pormestari, jota on syytetty liittovaltion rikoksista. Entiseen poliisiin kohdistuu lehtitietojen mukaan ainakin neljä liittovaltion tutkintaa.
Tutkinnat ovat johtaneet useiden korkea-arvoisten virkamiesten irtisanoutumisiin.
Newyorkilainen demokraattiedustaja Alexandria Ocasio-Cortez vaati keskiviikkona 64-vuotiasta pormestaria eroamaan ”kaupungin edun vuoksi”. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun valtakunnan tasolla tunnettu poliitikko vaati julkisesti Adamsia vetäytymään tehtävästään.
New York Timesin mukaan myös useat osavaltiotason poliitikot ovat vaatineet Adamsia eroamaan.
Juttua muokattu 26.9.2024 klo 18.24: Lisätty yksityiskohtia petossyytteestä.