Apteekki sai perustamisluvan Imatralla – muut apteekit nousivat vastarintaan
Itä-Suomen hallinto-oikeus on saanut kolme valitusta apteekin perustamispäätöksestä, jonka Fimea teki kuukausi sitten.
Imatran keskusta Imatrankoskella jäi ilman apteekkia, kun apteekki muutti Mansikkalaan. Arkistokuva kävelykadulta. Kuva: Petri Kivimäki / Yle
Ilona Pesu
•
Kolme Imatralla toimivaa apteekkaria on valittanut Imatralle perustettavasta uudesta apteekista Itä-Suomen hallinto-oikeuteen.
Elokuun lopussa kerrottiin, että lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on päättänyt antaa Imatralle luvan neljännen apteekin perustamiseen.
Nyt hallinto-oikeus on saanut päätöksestä kolme valitusta. Päätöksestä valittaneet apteekkarit katsovat, että Fimean päätös pitäisi perua.
Seuraavaksi Itä-Suomen hallinto-oikeus käsittelee valitukset. Itä-Suomen hallinto-oikeudesta kerrotaan, että valitusasioiden käsittelyajat ovat tällä hetkellä keskimäärin kahdeksasta kymmeneen kuukautta.
Aloitteen uudesta apteekista teki Imatran kaupunki sen jälkeen, kun Imatrankoskella toiminut apteekki reilu vuosi sitten ilmoitti muuttavansa Mansikkalaan.
Korjattu 2.10.2024 klo 10.50: Fimea päätti apteekin perustamisesta, ei apteekkiluvan antamisesta. Apteekkilupapäätös tehdään siinä vaiheessa, kun apteekille valitaan apteekkari.