Venetsialaisten järjestäjätaho KPO on pettynyt Kokkolan kaupungin pienentäessä tukisummaansa festivaalille.
Kaupunginhallitus päätti tiistaina, että se on valmis maksamaan Osuuskauppa KPO:lle 20 000 euroa Venetsialaisten järjestämisen kustannuksista Tapahtumapuistossa. Maksullinen iltatapahtuma on ollut ikärajaton.
Alunperin markkinointiyhteistyön sopimusluonnoksessa puhuttiin 49 000 euron vuosittaisesta summasta.
Mikäli KPO hyväksyy sopimuksen, saa se Venetsialaisten kaupunkifestivaalin järjestämisoikeuden vuoteen 2027 saakka.
Päätöstä järjestäjätaho ei ole vielä tehnyt.
– Tätä neuvoteltiin hyvässä hengessä virkamiesten kanssa. Kaupunginhallituksen päätös on pettymys. Nyt puntaroidaan, voisiko tapahtumaan pitää jossain toisessa paikassa ja eri aikana, sanoo KPO:n tapahtumien johtaja Jaki Silvennoinen.
Päätös jatkosta tehdään lähiviikkoina.
Silvennoisen mukaan tapahtuma tuotti matkailutuloakin kaupungille tänä vuonna, sillä se veti useita tuhansia vieraita ympäri Suomen.
– Tapahtuman nostaminen uudelle tasolle vaatii rahaa. Jokaiselle eurolle olisi ollut varmasti käyttöä tulevinakin vuosina, hän sanoo.
Tänä kesänä Kokkolan Venetsialaiset veti tapahtumapuistoon ennätysyleisön.
Se keräsi kahdessa päivässä 14 000 kävijää, mikä on 2 000 enemmän kuin viime kesänä. Kaupunkifestivaali on profiloitunut nuorten aikuisten tapahtumaksi.