Hampurin päärautatieasemalla vakava virusepäily

Kahden matkustajan epäillään kantaneen äärimmäisen tappavaa virusta, saksalaislehti Bild kertoo.

Hampurin päärautatieasema kuvattuna kesäkuussa 2024.
Hampurin päärautatieasema kuvattuna kesäkuussa 2024. Kuva: All Over Press
  • Roni Kuronen

Hampurin päärautatieasemalla on havaittu keskiviikkona vakava virusepäily. Tapauksen vuoksi poliisi on tilapäisesti eristänyt kaksi laituria liikenteeltä.

Saksalaislehti Bild kertoo, että kahden Frankfurtista saapuneen matkustajan epäillään kantaneen äärimmäisen tappavaa Marburgin virusta.

Lehden mukaan 26-vuotias lääketieteen opiskelija oli saapunut Frankfurtiin suoralla lennolla Ruandasta yhdessä tyttöystävänsä kanssa.

Opiskelija oli matkansa aikana altistunut henkilölle, jolla oli myöhemmin todettu Marburgin sairaus. Junamatkan aikana Ruandasta saapuneella kaksikolla oli havaittu tautiin liitettyjä oireita.

Frankfurtista saapuneessa junassa oli Bildin arvion mukaan noin 200 matkustajaa.

Marburgin sairaus on Ebolan kaltainen verenvuotokuume, joka on peräisin Afrikasta. Bild kertoo sairauden olevan äärimmäisen tappava. Lehti kertoo vähintään 24 prosentin sairastuneista kuolevan tautiin.