Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin mukaan maa ei epäröi käyttää käytössään olevaa hyökkäysvalikoimaa, mikäli vihollisvaltio pyrkii kajoamaan maan suvereniteettiin, kertoo Pohjois-Korean valtiollinen uutistoimisto KCNA.
Kimin mukaan valikoimaan kuuluvat myös ydinaseet. Lisäksi hän arvosteli Etelä-Korean presidenttiä Yoon Suk-yeolia, joka uhkasi loppua Pohjois-Korean hallinnolle.
Aiemmin tällä viikolla järjestetyssä sotilasparaatissa Yoon varoitti puheessaan Pohjois-Koreaa ydinaseista, joiden käyttäminen johtaisi hänen mukaansa lujaan ja musertavaan vastaukseen Etelä-Korean armeijalta sekä Yhdysvaltain johtamalta liittoumalta.
– Se päivä tulee olemaan myös Pohjois-Korean hallinnon loppu, Yoon sanoi.
Pohjois-Korea on vuosikausia harjoittanut ydinohjelmaansa. Maalla uskotaan olevan tarpeeksi materiaalia kymmenien ydinaseiden valmistamiseen.
Lähteet: AFP, Reuters