Alkuperäisen aikataulun mukaan Jokioisten uuden tutkimusnavetan piti valmistua jo viime vuonna, mutta rakennuskustannusten nousu siirsi hanketta.
Tänään keskiviikkona Senaatti-kiinteistöt kertoo, että Luonnonvarakeskuksen uuden navetan rakentaminen alkaa ensi vuoden alussa.
Navetan rakentaminen maksaa arviolta 10 miljoonaa euroa. Senaatti-kiinteistöt rakennuttaa uuden navetan Minkiön kylään, nykyisen tutkimusnavetan viereen.
Vuonna 1982 rakennettu navetta on jo tullut käyttöikänsä päähän. Tämä on todella vaikuttanut työntekoon, kertoo Luken Tuotantojärjestelmät-yksikön johtaja Anu Kaukovirta.
– Olemme joutuneet tekemään vanhassa navetassa remonttia työturvallisuuden ja tehokkuuden takia. Olemme joutuneet myös vähentämään lehmien määrää, koska vanha navetta ei ole enää hyvä eläinten hyvinvoinnin kannalta, Kaukovirta kertoo.
Uudessa, 6 000 neliön navetassa on tilaa noin 200 lehmälle. Vanhassa navetassa lehmiä oli yli 120.
– Uutta on myös se, että meillä ei ole aiemmin ollut robotteja ja nyt saamme kolmen robotin navetan.
Tutkimustyölle hyvät puitteet
Uuden tutkimusnavetan suunnittelu on jo käynnissä. Luonnonvarakeskus varustaa navetan uusimmalla lypsy-, rehustus- ja mittausteknologialla.
Jokioisten uusi tutkimusnavetta täyttää kansainvälisen huippututkimuksen vaatimukset ja mahdollistaa elinkeinoelämän tietotarpeisiin ja asiakastyöhön vastaamisen huomioiden eläinten ja henkilöstön hyvinvoinnin.
Anu Kaukovirta kertoo, että Jokioisilla tehdään paljon ruokintatutkimusta ja rehuntuotantoon liittyvää tutkimusta eli jalostetaan eläimiä, jotka pystyvät käyttämään rehun tehokkaasti.
– Lisäksi Jokioisilla teemme myös kasvihuonekaasututkimusta ja tutkimme tehokasta lannankäsittelyä.
Uusi navetta otetaan käyttöön ensi vuoden loppuun mennessä.
Viime vuonna Senaatti-kiinteistöt rakennutti Luken tutkimustilalle biokaasulaitoksen infran, uuden separointirakennuksen ja lietesäiliön. Ne tukevat suomalaisen kotieläintuotannon kilpailukykyä kestävän ja kannattavan alkutuotannon edistämiseksi ja uusien kiertotalousratkaisujen löytämiseksi.