Moldovassa tiukka kisa EU-jäsenyydestä – presidenttikisa toiselle kierrokselle

Moldovan presidentin mukaan EU-äänestyksen tulos johtui hyökkäyksestä demokratiaa vastaan.

Moldovan presidentti Maia Sandu syytti vaalivilpista rikollisia voimia.
  • STT-Yle

Moldovan sunnuntaisessa kansanäänestyksessä noin 50 prosenttia oli äänestänyt EU-jäsenyyden puolesta, kun äänistä oli laskettu 97,66 prosenttia.

Moldovan EU-myönteinen presidentti Maia Sandu sanoi sunnuntaina maassa järjestetyn EU-kansanäänestyksen tuloksen johtuneen hyökkäyksestä Moldovan vapautta ja demokratiaa vastaan.

EU-äänestyksessä kansa näytti jakautuvan kahtia, kun äänistä oli laskettu vajaat 98 prosenttia prosenttia. Tuloksista uupui vielä ainakin ulkomailta äänestäneiden ääniä.

– Moldova on kohdannut ennennäkemättömän hyökkäyksen maamme vapautta ja demokratiaa vastaan sekä tänään että viime kuukausina, Sandu sanoi toimittajille maan pääkaupungissa Chișinăussa.

Sandun mukaan tulokseen vaikuttivat ”rikolliset ryhmät yhteistyössä ulkomaisten vihamielisten voimien kanssa”.

Aiemmin Sandu on useiden muiden moldovalaistahojen tapaan syyttänyt Venäjää yrityksistä vaikuttaa Moldovan vaaleihin. Moldovan viranomaiset epäilevät, että jopa neljäsosaan äänestäjistä oli pyritty vaikuttamaan venäläisellä rahalla.

Moldova haki EU:n jäsenyyttä maaliskuussa 2022 pian Venäjän hyökättyä Ukrainaan, ja jäsenyysneuvottelut alkoivat viime kesäkuussa. Ennen kansanäänestystä tehdyissä kannatusmittauksissa enemmistö vastaajista oli EU-jäsenyyden puolella.

Presidentinvaalit toiselle kierrokselle

Kansanäänestyksen kanssa samaan aikaan järjestettiin myös presidentinvaalit, jotka ovat menossa toiselle kierrokselle. Sandu sai alustavien tulosten mukaan 38 prosenttia presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen äänistä. Ensi kuussa järjestettävällä toisella kierroksella hänen vastaehdokkaanaan nähtäneen ensimmäisellä kierroksella tähän mennessä toiseksi eniten ääniä kerännyt Venäjä-mielinen Alexandr Stoianoglo.

Moldovan poliisi paljasti Venäjän suuren mittaluokan vaalivaikuttamisoperaation lokakuun alussa. Poliisin johtajan Viorel Cernăuţeanun mukaan 150 000 ihmisen epäillään saaneen pankkisiirtoja Venäjältä.

Poliisin mukaan vaikutusoperaation takana oli Venäjä-mieliseen suuryrittäjään ja entiseen poliitikkoon Ilan Shoriin linkitettyjä ihmisiä. Shor tuomittiin viime vuonna poissa olevana petoksesta. Hän on kiistänyt kaikki syytteet.

Vaaleihin on pyritty vaikuttamaan myös Venäjän narratiiveja ajavalla disinformaatiolla, jota Moldovan viranomaiset ovat yrittäneet torjua sulkemalla Venäjä-mielisiä media-alustoja.

Päivitetty 21.10.2024 klo 6.20 lähes valmiin ääntenlaskennan tuloksella.

Päivitetty 20.10.2024 klo 23:04 alustavilla äänestystuloksilla.

20.10.2024 klo 23:16 täydennetty päivitetyillä äänestysluvuilla.

21.10. klo 3:44 päivitetty kauttaaltaan.