Itä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pohjois-Savon hyvinvointialueelle huomautuksen hampaiden oikomishoidon järjestämisestä ja sen omavalvonnasta.
Aluehallintovirasto sai alkuvuodesta 2023 yhteydenottoja Ylä-Savosta siitä, että lapsille ja nuorille jo suunniteltua oikomishoitoa ei ole aloitettu tai toteutettu vaikka oikomiskojeet olivat suussa. Syyksi kerrottiin, että Iisalmen hammashoitolassa ei ole oikomishoitoon erikoistunutta hammaslääkäriä.
Aluehallintovirasto ohjasi asian hyvinvointialueelle käsiteltäväksi omavalvonnallisesti. Hyvinvointialueen aluehallitus hyväksyi maaliskuussa 2023 kahden uuden oikomishoidon erikoishammaslääkärin viran perustamisen, joista toinen sijoitetaan Iisalmeen. Lisäksi Ylä-Savon lapsille tuotettiin oikomishoitoa Siilinjärvellä.
Syksyllä 2023 aluehallintovirastoon tuli kuitenkin kaksi epäkohtailmoitusta ja yhdeksän kantelua oikomishoidon saatavuudesta Ylä-Savossa sekä kuusi yhteydenottoa, jotka koskivat hoitoon pääsyä Kuopion suun terveydenhuoltoon.
Ilmoitusten mukaan lapsilla ja nuorilla on ollut suussaan oikomiskojeet jopa kahden vuoden ajan, mutta jatkohoito ei toteudu. Hyvinvointialue ei ollut myöskään antanut mahdollisuutta oikomishoitoon yksityisellä puolella. Kuopion toimipisteeseen on saatu joitakin aikoja, mutta monelle vanhemmalle Kuopiossa käyminen ei onnistu.
Aluehallintovirasto pitää hyvinvointialueen toimenpiteitä riittämättöminä
Aluehallintovirasto teki kesäkuussa 2024 Pohjois-Savon hyvinvointialueelle tarkastuksen. Siitä sekä muun saadun selvityksen perusteella ilmenee, että hyvinvointialueella on puutteita alle 18-vuotiaiden perusterveydenhuollossa toteutettavan oikomishoidon henkilöstön riittävyydessä, osaamisen varmistamisessa, palveluiden yhdenvertaisessa saatavuudessa sekä omavalvonnan toteuttamisessa.
Aluehallintoviraston mukaan Pohjois-Savon hyvinvointialueen omavalvonnan toimenpiteet ovat olleet riittämättömiä ja omavalvontasuunnitelma on yleistasoinen eikä riittävän konkreettinen.
Aluehallintovirasto ei pystynyt varmistumaan oikomishoidon hoitoon pääsyn tilanteesta, koska hyvinvointialueen seurantatiedot olivat puutteellisia. Aluehallintovirasto kehottaa Pohjois-Savon hyvinvointialuetta hankkimaan luotettavan järjestelmän oikomishoitoon pääsyn ja hoidon keston seurantaan.
Hyvinvointialueen on toimitettava selvitys puutteiden korjaamisesta huhtikuun 2025 loppuun mennessä.